Freshly baked Open Access -report!

Viime syksyn kirjastoharjoittelun aikana laatimani Tampereen yliopiston kirjaston rinnakkaistallennusraportin englanninkielinen käännös on viimein ilmestynyt ja lisätty TamPub-arkistoon vapaasti saataville! Linkki kirjaston nettisivujen tiedotteeseen tässä KLIK!, ja linkki itse raporttiin tässä KLIK!

Oman käännöksen ”julkaiseminen” muiden luettavaksi on aina yhtä jännittävää  ja hermostuttavaa yhtä aikaa. Kääntäjänä sitä katsoo ja analysoi aina omaa tekstiään niin kriittisesti – ja kuitenkaan en tietääkseni ole laatinut vielä yhtään sellaista käännöstä, josta ei itse tekstin sanoma välittyisi lukijalle aivan tarpeeksi ymmärrettävässä muodossa. Täydellisyyteen haluan kuitenkin aina pyrkiä. Kääntäjän työ on kuitenkin siinä suhteessa epäkiitollista, ettei kääntäjän työpanosta tyypillisesti edes huomata – ellei tekstin luettavuus ja ymmärrettävyys ole aivan erinomaisen ala-arvoisella tasolla.

Summa summarum: Olen tämän käännöksen suhteen tyytyväinen jos…

  • …raportin latauskertoja karttuu TamPubiin mukava määrä
  • …käännöksen kielellisestä ilmaisusta ei kuulu sen kummempia kommentteja keneltäkään

Joka tapauksessa käännöstyöt ovat aina yhtä koukuttavia, joten näitä tekisin mieluusti lisää tulevaisuudessakin!

Aijaa, mitäs sä siellä kirjastossa teet?

Ajattelin päivittää tänne blogin puolelle hieman kirjastotyöharjoittelun toimenkuvaani, sillä viimeisimmän aiheeseen liittyneen postauksen aikoihin olin ehtinyt tutustua vasta alan kaavamaisimpien perustehtävien rutiineihin (mm. asiakaspalvelu, asiakastietojärjestelmän päivittäminen, poistokirjojen perkaaminen sekä aineiston hyllyttäminen ja aakkostaminen). Sen sijaan tähän päivään mennessä työtehtävien kirjo on laajentunut huomattavasti, sillä olen saanut mahdollisuuden kokeilla lähes kaikkien osastokirjastomme työntekijöiden työtehtäviä, joihin lukeutuvat esimerkiksi kaukopalvelu, sisällönkuvailu, luokittaminen ja aineistojen poistot järjestelmistä. Ainoastaan aineistojen hankintaan, elektronisten aineistojen ylläpitoon ja TAYS:n henkilökunnalle räätälöityjen palveluiden toteuttamiseen en ole päässyt omakohtaisesti tutustumaan (toki näihinkin liittyen olen saanut kollegoilta täsmällistä informaatiota prosessien kulusta). Myöskään kirjaston järjestämään opetukseen ja ”Tilaa informaatikko” -palvelun käytännön työhön en ole itse osallistunut omalla työpanoksellani (joskaan opetustehtävät eivät edes muutenkaan ole suurimpia mielenkiinnon kohteitani).
Kuinka sitten kuvailisin näitä monipuolisia työtehtäviä, joihin olen saanut itsenäisestikin tutustua harjoitteluni aikana?

  • kaukopalvelu: Vaatii ehdottomasti hyviä tiedonhaun taitoja, sillä pyydettyjen artikkeleiden/teosten metsästäminen voi toisinaan olla erittäinkin haastavaa ja vaatia useampien erilaisten (ulkomaisten) välittäjien sivustojen hyödyntämistä – tästä johtuen myös kaukopalvelutyöntekijän kielitaidot korostuvat (nettisivut ja tietokannat eivät välttämättä aina ole tarjolla edes englanniksi). Toisinaan myös kryptisten artikkelitilausten tulkitseminen saattaa olla haastavaa – ja lisäksi kaukopalvelun toteuttamisen taloudelliset aspektit on pidettävä koko ajan mielessä: ”voidaanko täältä tilata, mitä maksaa, saadaanko PDF:nä, saako muualta halvemmalla, tuleeko liian kalliiksi, millainen on toimitusaika, entä sopimusehdot, jne.?”
  • sisällönkuvailu: Parhaimmillaan jopa luovaa työtä, joka innoittaa oman päättelykyvyn kartuttamiseen. Sisällönkuvailua suorittavan työntekijän ehdottomiin valtteihin kuuluu esimerkiksi asiasanastojen hyvä tuntemus (myös käytettävän asiasanaston asettamien rajoitteiden tuntemus ja niistä selviytyminen luovalla ja oivaltavalla tavalla on olennaista). Lisäksi oman kirjaston kokoelmien kokoelmakartan ja kokoelman luokkien jakautumisen sekä painotusten tuntemus korostuu merkittävästi. Sisällönkuvailu on ainakin omasta mielestäni osoittautunut tähän mennessä kenties kaikkein mielenkiintoisimmaksi kirjastoalan työksi – juuri luovuutensa takia. Jokainen kuvailtava kirja on erilainen ja mielenkiintoinen haaste: ”millä sanoilla kuvaisin tätä teosta niin että asiakas tai oma kollega sen tulevaisuudessa löytäisi luomani asiasanoituksen kautta?”
  • luokittaminen: Erittäin teknistä, erilaisiin järjestelmiin ja kuvailuformaattien yksityiskohtaiseen tuntemukseen painottuvaa työtä, joka vaatii tekijältään sekä tarkuutta että ripeyttä (muuten yhden teoksen luokittamiseen saattaa tuhraantua tovi jos toinenkin, tai vastaavasti, valmista voi tulla nopeasti, mutta työn jälki on virheitä pullollaan). Luokittaminen onkin osoittautunut oman kokemukseni mukaan yllättävänkin haastavaksi, mutta samalla mielenkiintoiseksi kirjastoalan työksi. Käytännön kokemuksen kautta olen vasta alkanut ymmärtää, miten turhaa INFIM:n luennoilla on ollut ”pintaraapaista” luokittamista aiheena, sillä esim. MARC 21 -formaattiin ei taatusti pääse kunnolla sisälle, ellei saa tiiviisti seurata ammattilaisen työtä siihen liittyen oikean järjestelmän luomassa toimintaympäristössä. Mikäli koskaan tulen luokittamisen todelliseksi ammattilaiseksi voin rehellisesti olla ylpeä omasta osaamisestani. Tähän liittyvä järjestelmäkehitys olisi enemmän kuin mielenkiintoista – jos tällaista osaamista itselläni joku päivä vielä olisi!
  • aineistojen poistot järjestelmästä: Aineistojen poisto liittyy tiiviisti sekä luokittamiseen että tietyllä tavalla myös tiedonhakuun. Lisäksi aineistojen poistopäätöksen tekeminen vaatii kokoelmien kokonaiskuvan hyvää hahmottamista ja kykyä evaluoida aineiston ajankohtaisuutta ja tarpeellisuutta objektiivisella tavalla. Itse teoksen poistaminen itse järjestelmistä vaatii puolestaan tarkkuutta, sillä kerran järjestelmästä poistetun aineiston sinne palauttaminen vaatisi jälleen uusien sisällönkuvailujen ja luokitusten tekemistä (tosin sanoen aikaa ja vaivaa useammalta ammattilaisilta) – lisäksi väärien tietojen poistamisesta voi koitua suurtakin haittaa (pahimmillaan jopa useille kirjastoille yhteisten järjestelmien takia). Aineistojen poistaminen järjestelmistä vaatii siten etenkin huolellisuutta ja tarkkuutta.

Edellä mainittujen tehtävien lisäksi olen eräänlaisena sivutyönä saanut vastuulleni myös Tampereen yliopiston kirjaston keväällä 2012 tekemän Open Access -kyselytutkimuksen kääntämisen englanniksi. Tämä oli minulle erittäin mieluinen työtehtävä harjoittelun varsinaisten työtehtävien lomassa, sillä aiempiin englantilaisen filologian opintojen innoittamana käännöstyö on aina ollut sydäntäni lähellä. Kyseinen OA-käännös alkaa jo piakkoin olla valmiskin, joten tulen sen kenties lähitulevaisuudessa ”julkaisemaan” myös täällä blogin puolella (tai vähintäänkin linkittämään kyseisen tutkimuksen tänne blogiin). Aihe on varsin ajankohtainen ja tutkimuksen tulokset itsessään mielenkiintoista luettavaa. Lisäksi muun muass Jyväskylän yliopiston kirjaston aiemmin tekemän vastaavanlaisen tutkimuksen tulosraportista on kuulemma useampaankin otteeseen kysytty englanninkielistä versiota (jota ei siis ilmeisesti ole kuin lyhyenä tiivistelmänä), joten toivon mukaan tälle omalle käännökselleni löytyisi myös muutama kiinnostunut lukijakin. Aika näyttää. (Huom. tutkimuksen suomenkielinen alkuperäisversio on jo julkaistu ja luettavissa täältä!)

Käsiteviidakossa

Viime viikot ovat allekirjoittaneella kuluneet melkolailla gradumateriaalien parissa ja kirjastoharjoittelun kiemuroissa. Kirjastossa olen viimeiset kaksi viikkoa kuluttanut tutustumalla kaukopalvelun saloihin, kun taas graduprojekti on tähän mennessä pitänyt sisällään lähinnä relevantin kirjallisuuden etsiskelyä, johon on oman mausteensa tuonut asiakirjojen luokitustapoihin liittyvä käsitesekamelska.

Luokitus: Suomalaisessa kontekstissa asia tuntuu valitsemani aiheen kannalta olevan ”plain and simple” – käsite on ’tehtäväluokitus’. Ongelmana tosin on, ettei suomenkielistä akateemista kirjallisuutta tunnu tehtäväluokituksista aivan hevillä löytyvän. Tästä syystä olen siis jo alusta lähtien asennoitunut siihen, että verkot tulee heittää laajemmille vesille ( = englanninkielisen aineiston sekaan). Hienoiseksi ongelmaksi tuntui kuitenkin, erityisesti tiedonhaun alkuvaiheessa, muodostuvan oikeiden hakusanojen ja -käsitteiden määrittely. Yksinkertaisesti: ”Mitä on ’tehtäväluokitus’ englanniksi?” Vastaus osoittautui vähemmän yksinkertaiseksi, sillä yhtä oikeaa vastausta ei tuntunutkaan tähän kysymykseen olevan. (Uskomatonta, etten ole edes opintojen kuluessa pahemmin tiedostanut tätä asiaa, vaikka oppiaineessa onkin tehokkaasti teroitettu suomalaisten ja ulkomaisten käytäntöjen eroista yleensä!) Ensimmäinen esiin kaivamani hakusana ”functional classification” tuotti nihkeästi tuloksia – jopa oman aiheeni kannalta täysin virheellisiä sellaisia: terveys/lääketieteeseen liittyvät lähteet tuskin auttavat oman graduni edistymistä. Vaikka asiakirjahallintoon liittyviä kirjallisuuslähteitä löytäisikin, lähteitä lueskelemalla on ajoittain haasteellista päästä käsitykseen siitä, vastaako teksteissä mainittu ”function-based classification”, ”business classification” tai yleisemmin ”records classification” edes lähimainkaan suomalaista käsitystä tehtäväluokituksesta, vaiko ihan jotain muuta luokitustapaa. Vaihtoehtoisesti aiheesta saatetaan myös puhua esimerkiksi termeillä ”record plan”,”file plan” tai yksinkertaisesti vain ”records classification scheme”. …Ja kuitenkin kaikista näistä erilaisista käsitteistä huolimatta, yli puolet jo tähän mennessä löytämistäni tehtäväluokituksiin liittyvistä kirjallisuuslähteistä ovat löytyneet ihan muunlaisten hakusanojen ja lähikäsitteiden takaa kuten ”ERMS”, ”records management”, ”knowledge organization” tai vaikkapa ”records management system”.

Kaukopalvelu: Vastapainoksi asiakirjahallinto- ja arkistopainotteiselle gradumaailmalle olen saanut tilaisuuden perehtyä kirjastoharjoittelussa kaukopalvelun yllättävän monimutkaiseen mutta mielenkiintoiseen maailmaan. Kahden viikon kaukopalvelujakson jälkeen päällimmäisiä ajatuksia on kaksi: 1. ”Asiakkaille kaukopalvelu on todellakin ERITTÄIN vaivaton, nopea ja tehokas palvelumuoto: ’sen kun pyydät niin saat’.” ja 2. ”Kaukopalvelu vaatii käsittämättömän määrän työtä, joka ei lopulta näy asiakkaalle mitenkään: ’vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä’.” Asiahan ei toimi niin, että kaukopalvelua hoitava kirjastoammattilainen saa artikkelitilauksen asiakkaalta, kirjoittaa kaikkivoipaisen tietokannan hakukenttään artikkelin nimen, painaa hakunäppäintä, lataa löytyneen artikkelin tietokannasta ja lähettää sen lopuksi sähköpostitse tai paperitulosteena asiakkaalle 10 minuutissa. Karumpi todellisuus on sitä, että kirjastoammattilainen metsästää ensin oikeaa, kyseisen artikkelin julkaissutta lehteä lukemattomista eri tietokannoista (eri kielillä, eri käyttöliittymissä, erilaisia tietoja hyödyntäen) sekä Suomesta että ulkomailta, hylkää useita lähteitä esimerkiksi kalliiden hintojen, hitaiden toimitustapojen tai kenties vaativien tilausprosessien ja -muodollisuuksien tähden, punnitsee mielessään parasta vaihtoehtoa eri toimittajien kesken ja lopulta tilaa artikkelin yhdestä paikasta hinnalla X, mutta joutuu kuitenkin laskuttamaan asiakasta hinnalla Y (riippuen tilanteesta, erilaisista käytännöistä yms. seikoista). Olennaista on pitää silmällä sekä asiakkaan että kirjaston etua, tasapainotellen jatkuvasti palvelun kannattavuuden kanssa (toisinaan kuitenkin jälkimmäisen tahon kustannuksella). Asiakkaalle artikkeli saapuu kuitenkin kaikesta tästä taustatyöstä huolimatta usein ripeästi tilausta seuraavan päivän aikana (toisinaan jo myöhemmin samana tilauspäivänä), jolloin asiakas toteaa varmaankin mielessään ”Olipa nopea ja kivuton juttu. Kiitos, näkemiin.”

*****

Tulevalla viikolla olisi tarkoitus A) alkaa lukemaan ja analysoimaan löytämiäni kirjallisuuslähteitä ja B) perehtyä kirjaston hankinta- ja poistopalveluihin. …Jännittävää?

Kotoisa kirjastoarkisto / arkistokirjasto

Viime tiistaina sain meneillään olevan kirjastoharjoitteluni puitteissa tutustua ”kirjastomaailman arkistoon”. Tilaisuus tähän tuli yllätyksenä, muunlaisten osastoesittelyiden yhteydessä, mutta olin itse henkilökohtaisesti enemmän kuin valmis pulahtamaan taas edes pieneksi hetkeksi jo jokseenkin tutuksi tulleeseen arkistomaailmaan. Kirjastoharjoitteluni pitää sisällään useampia, kaikille kirjaston eri osastoilla tällä hetkellä työskenteleville korkeakouluharjoittelijoille suunnattuja osastoesittelyjä, joista ensimmäinen (nimellä ”Tietopalveluosaston esittely”) on nyt takanapäin (ja seuraava edessä jo huomenna). Kaiken kaikkiaan, kaikesta harjoittelijoille suunnatusta ohjelman määrästä ja toteutuksesta päätellen on varsin selvää, etteivät kirjastoharjoittelijat todellakaan ole harvinaisuus näissä ympyröissä. Yksittäinen harjoittelija saa sen suhteen siis olla varsin levollisin mielin, sillä harjoittelun sisältö vaikuttaa varsin hyvin etukäteen suunnitellulta ja laaditulta.

Tiistaina pidetyn ensimmäisen osastoesittelyn puitteissa saimme siis yllättäen tilaisuuden tutustua pääkirjaston arkistoulottuvuuteen, josta ainakaan allekirjoittanut ei ollut ennen tätä päivää lainkaan tietoinen. Kirjasto- ja arkistopuolen opintojen kautta muovautunut mielikuva kirjastojen ja arkistojen perustavanlaatuisesta vastakkainasettelusta on pikemminkin ollut tähän mennessä vallalla oleva käsitykseni näiden kahden suhteesta toisiinsa: arkistoalan ajattelijat kun ovat käsittääkseni historian saatossa olleet jyrkästi arkistojen kirjastoon rinnastamista / liittämistä vastaan. Ja sama on ilmeisesti pätenyt myös toisinkin päin. (Enkä osaa kuvitella mielipiteiden jyrkästi muuttuneen tässä suhteessa, jo pelkästään oman ammattiylpeydenkin takia.) Joka tapauksessa, tällaiset mielleyhtymät ovat antaneet aihetta olettaa, etteivät kirjastot halua omaksua toimenkuvaansa minkäänlaisia arkistoulottuvuuksia, eivätkä arkistotkaan sen pahemmin mitään kirjastoihin viittaavia elementtejä. Päinvastoin, ero näiden instituutioiden välillä on haluttu pitää selvänä. Tästä syystä olin varsin (positiivisesti) yllättynyt, että harjoitteluorganisaatiossani todellisuudessa on kuin onkin oma arkisto – ja vieläpä melko asiallisestikin pidetty sellainen! (Allekirjoittaneen yllätykseksi kun kyseessä ei ollutkaan vain ahdas ja sekalainen varastohuone pullollaan epämääräistä tavaraa sikin sokin aseteltuna, niin kuin olisi pahimmillaan voinut olettaa ”arkistojen” suhteellisesta käsitteestä johtuen.)

Arkiston kaikinpuolisen hyvästä yleisilmeestä lienee kiittäminen kyseisen aineiston ”arkistonhoitajaa” (oikealta titteliltään kuitenkin informaatikkoa), jonka vastuulle kyseinen arkistokokonaisuus on aikoinaan epäsuorasti ujutettu (nyttemmin, hän vastaa arkistosta kertomansa mukaan varsin mielellään ja toivoisi ajoittain työtehtävissään saavansa enemmänkin toimeksiantoja tähän aihealueeseen liittyen). Jotteivät arkistot ja kirjastot vallan sekoittuisi keskenään epäloogisella tavalla, on tässä vaiheessa aiheellista todeta, että kyseessä on toki arkisto, joka on aineistoltaan vahvasti sidoksissa nimenomaan kirjastomaailmaan, enkä sen vuoksi (aineistokokonaisuuden nähneenä) enää edes osaisi kuvitella sen sijaitsevan missään muualla kuin kirjaston omassa kontekstissa. Kyseessä on siis käsikirjoitusarkisto , joka käsittää erilaisten (enemmän ja vähemmän kuuluisien) kirjailijoiden ja tutkijoiden monipuolista aineistoa (mm. tutkimusmateriaalia, luonnoksia, teosten käsikirjoituksia, henkilöihin ja heidän elämäänsä sekä kirjailijan/tutkijanuraansa liittyvää historiallista materiaalia, kirjeenvaihtoa ja jopa jonkin verran henkilökohtaisia esineitäkin). Arkistosta löytyy muun muassa kirjailija Annikki Kariniemen, kirjailija/taidemaalari Viljo Kojon, Tampereen yliopistomaailmassa vaikuttaneen Paavo Kolin ja runoilija/kirjallisuudentutkija Unto Kupiaisen (sekä hänen vaimonsa Kerttu Kupiaisen) aineistoja. Arkiston maineikkaimpana ja arvokkaimpana kokonaisuutena pidetään esittelijämme mukaan kirjailija F. E. Sillanpään laajaa aineistokokonaisuutta. (Kirjaston sivuilta on löydettävissä linkki yksityiskohtaiseen kohdehenkilöluetteloon arkistossa olevasta materiaalista.) Pääpiirteissään kaikki aineistot on ensinnäkin jaoteltu ja järjestetty henkilöittäin, joista kunkin aineisto järjestetty lisäksi vaihtelevassa määrin arkistokaavaan tukeutuen (arkistosta vastaavan informaatikon mukaan aineistojen järjestelyä on tehty tarpeen vaatiessa, siinä määrin kuin on ollut taitoa, aikaa ja muita resursseja). Yksityisarkistojen perusluonteesta johtuen eri henkilöiden aineistot ovat vaihdelleet suurestikin järjestyksen tasoltaan ja kunnoltaan.

Henkilökohtaisesti olisin jo silkasta uteliaisuudesta mieluusti jäänyt tarkemminkin tutustumaan arkiston aineistoihin. Arkistotiloihin oli selvästi kiinnitetty siinä määrin huomiota, että ne vaikuttivat hyvinkin arkistoksi sopivilta ja arkistolaitoksen yleisiä ohjeita noudattavilta. Materiaalit oli pääpiirteissään järjestelty asianmukaisia säilytysratkaisuja hyödyntäen ja aineistojen pitkäaikaista säilymistä silmällä pitäen. Tilaa aineistolle vaikutti olevan riittävästi. Pientä epäjärjestystä oli toki havaittavissa erityisesti muutamien ”Sekalaista aineistoa” -hyllyjen kohdalla, mutta muutoin arkisto vaikutti myös tiedonhaullisesta perspektiivistä tarkasteltuna varsin mallikkaalta. Pidin henkilökohtaisesti kyseistä arkistoa erittäin arvokkaana kokonaisuutena, ja koin sen varsin valitettavaksi tosiasiaksi, etten ollut aiemmin moisesta kirjaston aineistosta ollut tietoinen. Liekö kovin moni muukaan kirjaston asiakas? Kenties aineistojen näkyvyyteen voisi panostaa enemmänkin? Olisi sääli, että tällainen aineisto jäisi makaamaan arkiston hyllyille ja lopulta poistettaisiin/hävitettäisiin kirjaston kokoelmista kokonaan materiaalien käyttämättömyyden takia.

Onko tällainen uhka sitten todellinen? Arkistosta vastaavan informaatikon mukaan aineistosta on jo viime vuosien kuluessa poistettukin muutamia kokonaisuuksia: mm. Tampereen kaupunginkirjaston vuodesta 1952 luotsaaman Pirkanmaan kirjoituskilpailun kirjoitelmat. Kyseiset aineistot oltiin pitkällisen vatvonnan tuloksena päätetty toimittaa hävitettäväksi, kunnes Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) oli esittelijämme kertoman mukaan viime hetkellä tullut hätiin aineiston pelastamiseksi. Allekirjoittanutta olisi lisäksi erityisesti kiinnostanut tietää arkiston aineiston mahdollisesta karttumisesta nykypäivänä, mutta informaatikon käsityksen mukaan arkiston tulevaisuus vaikutti tämän suhteen varsin häilyväiseltä. Nykyajan tendenssi siirtyä yhä enenevässä määrin sähköisiin toimintaympäristöihin on hänen mukaansa yksi syistä, joiden vuoksi arkiston aineiston ei uskalleta liiemmin toivoa lisääntyvän lähivuosina. Lisäksi esittelijämme totesi kulloisenkin kirjastonjohtajan vaikuttavan omalla tavallaan arkiston statukseen kirjastossa: tämänhetkisten tendenssien valossa on ilmeisesti odotettavissa, ettei arkistoaineisto ole arvotukseltaan prioriteettilistan kärkisijoilla.

Onko kyseisen arkistokokonaisuuden kasvu siis tyrehtynyt lopullisesti, aineiston kukoistuskausi suurin piirtein ohitse, käyttäjäkunta entistä harvalukuisempaa ja lopun enteet häilymässä horisontissa? …Vaikea uskoa, ettei mikään taho olisi näistä aineistoista enää kiinnostunut vaikka kirjasto itse päättäisikin (lähi?)tulevaisuudessa luopua kyseisestä arkistosta.

Kirjastoharjoittelu ja graduseminaari aluillaan

Kirjastoharjoitteluni alkoi viime viikon torstaina. Graduseminaari viime torstaina. Torstait ovat siis viimeisen parin viikon aikana olleet ”toivoa (ja jännittyneisyyttä) täynnä”!

Arkisto- ja kirjaamomaailmasta oli mukava vaihteeksi siirtyä tutustumaan myös kirjastoalan ympyröihin (vaikka edellisessä harjoittelupaikassa olisi viihtynyt mieluusti pidempäänkin). Kirjastoalasta minulla ei ole aiempaa käytännön kokemusta vaan kaikki tieto on tähän mennessä omaksuttu yksinomaan teoreettisista oppikirjoista, joiden perusteella ei mielestäni saa kovinkaan totuudenmukaista kuvaa itse työnteosta. Teoriat ovat kyllä ominta maailmaa juuri minulle, ja viihtyisin varmasti teoreettisella puolella oikein tyytyväisenä. Uskon kuitenkin, että ilman käytännön kokemusta ei teoreettiseen puoleenkaan saa koskaan kunnon tuntumaa, mistä syystä odotinkin (ja odotan yhä edelleen) suurella mielenkiinnolla, millä tavoin ja missä määrin käytännön kirjastoharjoittelu tulee muuttamaan mielikuvaani koko alasta ja suhtautumistani alan teoreettiseen maailmaan.

Harjoitteluorganisaationi on suhteellisen pieni ja rauhallinen terveystieteisiin erikoistunut osastokirjasto. Kyseisen kirjaston kokoelmat ovat suurelta osin sähköisessä muodossa eikä painettua ainestoa ole sen paremmin kirjojen, hakuteosten, tutkielmien kuin lehtienkään osalta juuri nimeksikään. Sähköistä aineistoa on sen sijaan erittäinkin runsaasti, mikä tekee tästä nimenomaisesta osastokirjastosta erikoisen ”ATK- ja e-henkisen”. Jo muutamien työpäivien kuluessa olen ehtinyt useaan otteeseen kiinnittää huomiota informaatikkojen yllättävän suureen rooliin kyseisessä kirjastossa: henkilökunnasta lähes puolet on titteliltään informaatikkoja tai muita tiedonhakuun ja -hankintaan liittyviä asiantuntijoita. Kirjaston asiakkaista päätellen heille on myös käyttöä. Kaiken kaikkiaan sähköinen tietokanta- ja tiedonhakukulttuuriin perustuva kirjastomaailma tuntuu täällä näyttelevän erittäinkin keskeistä osaa, mikä on jo sinällään onnistunut yllättämään minut – ja yllättävän positiivisella tavalla, vaikka itse olen perinteisten painettujen kirjojen ja lehtien ystävä (päädyin kuitenkin jopa hankkimaan e-kirjan lukulaitteen harjoitteluni alettua!). Kirjastoharjoitteluita pohtiessani toivoin pääseväni nimenomaan jonkin alan erikoiskirjastoon, ja olinkin sen tähden tästä tarjoutuneesta tilaisuudesta erittäin iloinen – huolimatta siitä, etten sinällään tiedä terveys-, lääke- tai hoitotieteistä juuri mitään. Tähän mennessä en ainakaan ole joutunut katumaan.

Kirjastokollegojeni monipuoliseen työhön tutustumisen ohella (joka muuten on aikataulutettu ja suunniteltu yllättävänkin yksityiskohtaisesti koko harjoitteluajalle) olen saanut itsenäisesti tutustua niihin rutiininomaisempiin kirjastoalan työtehtäviin kuten aineistojen aakkostaminen ja hyllytys, asiakaspalvelu ja asiakaspalvelujärjestelmän käyttö (Voyager – uskomattoman kankea järjestelmä, mutta tästä lisää kenties myöhemmin!), asiakasrekisterin päivitys, poistokirjojen käsittely ja kirjastojen nettisivujen toimivuuden ja linkitysten tarkistaminen. Rutiininomaista työtä on ihan riittämiin myös tällä alalla, mutta toivon mukaan saan tulevina kuukausina mahdollisuuksia kokeilla myös haastavampia alan tehtäviä tai projekteja. Odotan mielenkiinnolla, millaisten tehtävien ääreen minut istutetaan – fyysisen aineiston vähyyden vuoksi voisin kuvitella työtehtävien painottuvan sähköiseen ympäristöön tai asiakaspalveluun. Ainoastaan ryhmäopetustilanteet ovat niitä, jotka eivät työtehtävinä suoranaisesti herätä mielenkiintoani. Nekin kuuluvat kuitenkin erottamasti kirjastoalaan, joten sen mukainen asennoituminen lienee välttämätöntä.

Kirjastomaailmaan tutustumisen lomassa täytyi vastapainoksi yrittää mietiskellä viime torstaihin mennessä myös mahdollisia graduaiheita (kuten pyrkimys on ollut koko viime kesän aikana). Olisin kiinnostunut kovinkin erilaisista aihealueista ja pikku kysymyksistä, mutta ennen graduseminaarin alkua koin aiheen rajaamisen kovin vaikeaksi. Viimeistään seminaarihuoneessa istuessani ja kuunnellessani sekä ohjaajan että muiden opiskelijoiden pohdintoja potentiaalisista aiheista minulle kävi selväksi, että olen mielessäni pohdiskellut ja pyöritellyt liian suppeita ja turhan yksityiskohtaisia aiheita tai mielenkiintoisia kysymyksiä, joista ei kuitenkaan olisi riittänyt taustamateriaalia tai ehkä kirjoitettavaakaan graduksi asti. Kenties useampiakin mielessäni pyörineitä kiinnostavia kysymyksiä olisi voinut integroida osaksi laajempaa aihetta, mutta varmasti suurin osa olisi joutanut roskakoriin gradumaailmassa. Tästä huolimatta ne ovat kaikki yhä kysymyksiä, joihin haluaisin vielä jossain vaiheessa mieluusti saada vastauksia tai joihin haluaisin perehtyä edes omasta mielenkiinnostani. Tässä vaiheessa kysymys kuitenkin kuuluu, onko yhdessäkään aiheessa oikeasti hyvän gradun ainesta. Paino on sanalla ’hyvän’, sillä tavoitteenani olisi ehdottomasti saada kasaan keskivertoa parempi gradu (syinä tähän ovat lähinnä allekirjoittaneessa asuva pieni perfektionismin poikanen sekä toisaalta myös mielenkiintoni jatko-opintoja kohtaan). Ilmeisesti olin graduryhmässämme ainoa, joka oli edes jollain tavalla harkinnut jatko-opintoja maisterin tutkinnon jälkeen – mikä oli jokseenkin surkuhupaisaa, sillä ryhmässämme tuntui olevan monia muitakin, jotka kenties osaamisensa, kokemuksensa ja tietojensa perusteella olisivat olleet minua huomattavasti potentiaalisempia opiskelijaehdokkaita jatko-opintoja ajatellen. Noh, tässä vaiheessa lienee kuitenkin viisaampi keskittyä vain seuraavaan lyhyen tähtäimen tavoitteeseen – eli graduun ja sitä myötä maisterin tutkintoon.

Graduohjaajamme tarjosi minulle seminaariluennon päätteeksi mielenkiintoista aihetta AMS:ien tehtäväluokitusten käytettävyyteen liittyen – ei hassumpi idea (harmi, etten itse keksinyt vastaavaa, mutta sitä varten kai graduohjaajan tuki on olemassa, jotta voi kysyä neuvoa ja ideoita – ja itsehän pyysin). Viikonlopun kuluessa tulen kyllä pyörittelemään näitä aiheita mielessäni useampaankin otteeseen (mm. viime yönä klo kahteen saakka), sillä ensi viikon seminaaria silmällä pitäen jokaisen tulisi laatia muutaman sivun pituinen kirjoitelma potentiaalisesta aiheestaan. Vaikka kyseessä onkin vain ”potentiaalinen” aihe, lienee kuitenkin selvää, ettei kovinkaan moni opiskelija tule enää radikaalisti vaihtamaan aihettaan tällaisen kirjoitelman jälkeen – toisin sanoen kirjoittamaton olettamus onkin se, että ensi torstaihin mennessä aihepiirin valinta on suurelta osin jo tehty (pientä hiomista lukuun ottamatta). …Valitsenko siis graduohjaajani suosituksen vai vieläkö jatkan tätä aiheiden vellomista (tähän ei kuulemma kannusteta liiallisessa määrin)?

Entä millaisia pienempiä ja vähän suurempia aiheita olin sitten ehtinyt pyöritellä mielessäni ennen ensimmäiseen graduseminaariluentoon osallistumista? Jos jonkinlaisia:

  • Sähköpostien arkistointikäytännöt ja -ohjeistus: nykyiset käytännö ja ajatusmaailmat; käyttäjien näkemykset; ohjeistuksen riittävyys; mitä AMS:eissa sanotaan tästä (vai sanotaanko pikemminkin mitään)?
  • Arkistolaitoksen ja arkistonmuodostajan välinen toiminta: käytännön tarkastustoiminta ja sen tulokset; AMS:ien tarkastus – millaiset prosessit ja mikä tarkistuksessa kestää niin kauan; millaisia kokemuksia AMS:ien muodostamisesta?
  • Asiakirjajulkisuusperiaatteen toteutuminen: julkisen tiedon (esim. AMS) tietoinen pimittäminen, suojelu ja vastahakoinen tietopalvelu organisaatioissa
  • Hybridijärjestelmät: sähkö- ja paperimaailmat rinnakkain; asiakirjojen arkistointi- ja jakelukäytännöt — kopion, kopion, kopiot?
  • Pysyvä sähköinen säilyttäminen Suomessa (+ ulkomailla): miten pysyvän sähköisen säilyttämisluvan saaneet organisaatiot (Tekes, Maanmittauslaitos, Kuluttajavirasto tai Rautatievirasto) onnistuvat tässä? Miten tehdään ulkomailla?
  • AMS on aina kesken – mutta kuinka kesken ja mistä syistä?
  • Arkistolaki ja sen kehitys (mitä vastaavaa on ulkomailla?)
  • Arkistokelpoisten materiaalien käytön toteutuminen organisaatioissa
  • Asiakirjavarkaudet Suomessa ja ulkomailla
  • Tietokantojen arvonmääritys

Monenlaiset asiat siis kiinnostaisivat. Ongelmana lienee kuitenkin se, että olen aiheissani tavoitellut kenties liiallista omaleimaisuutta tai uutuusarvoa (jota ei ohjaajamme mukaan kuitenkaan graduilta vielä odoteta – parhaimmat ideat tulisi kuulemma säästää väitöskirjaan). Itse en kuitenkaan haluaisi ajatella gradua minkäänlaisena monipuolisimman ja laadukkaimman kirjallisuuden yhteenvetona turvallisesta aiheesta. Uteliaana ja opinnoissa jonkin sorttista täydellisyyttä tavoittelevana opiskelijana haluaisin pikemminkin löytää uusia näkökulmia ja kehittää uusia ajatuksia sekä tutkia uusia asioita (toki realistisissa mittasuhteissa, sillä varsinaisen tutkijan statukseenhan olisi vielä pitkä matka). Ehkä täytyisi kuitenkin asettaa rimaa hiukan alemmaksi, sillä valitsemalla liian erikoisen aiheen aiheutan itselleni todennäköisesti vain hankaluuksia (mistä löytää lähdekirjallisuutta? millä tavalla tehdä tutkimusta? mitä jos en osaakaan analysoida tutkimustuloksia riittävän tehokkaasti? mitä jos kokonaisuudesta ei kuitenkaan tule edes kiinnostava? mitä jos tutkielmasta näkee, että olen yrittänyt liikaa? mitä jos kyllästyn koko touhuun?)

Kysyn siis toisen kerran: Valitsenko siis graduohjaajani suosituksen vai vieläkö jatkan tätä aiheiden vellomista (tähän ei kuulemma kannusteta liiallisessa määrin – nyt ymmärrän miksi)?

PS: Onko tehtäväluokituksista kirjoitettu juuri mitään?

Kesä ohi – harjoittelu ohi

Allekirjoittaneen ensimmäinen harjoittelu on nyt sitten tullut päätökseen (oikeastaan jo viime maanantaina), mutta en ole saanut aikaiseksi tulla toteamaan sitä myös täällä blogitodellisuudessa – kenties siksi, etten haluaisi ajatella mukavan harjoittelukokemuksen tulleen näin pian päätökseensä? Näin jälkeenpäin on ehkä jo hyvä tuoda esille, minkälaisessa harjoittelupaikassa olen kesäni viettänyt (vaikka se on kenties käynytkin jo selville aiemmista kirjoituksistani). Kyseessä oli siis Tampereen yliopisto, eli omalla tavallaan tuttu ja turvallinen ympäristö. Näin jälkeenpäin tuntuu edelleen jokseenkin käsittämättömältä, että niinkin ison ja moniulotteisen organisaation asiakirjahallinnossa työskentelee pääasiallisesti vain 2 työntekijää, puhumattakaan arkistopuolesta, jonka laajaa reviiriä vartioi vain 1 työntekijä. Tästä huolimatta harjoittelupaikkani asiakirjahallinto- ja arkistoasiat tuntuivat olevan huomattavasti paremmalla tolalla kuin esimerkiksi viime kevään Tweb-kurssilla oman pienryhmäni haastattelemalla ELY-keskuksella, jonka asiakirjahallinnon ja arkistotoimen tilanne antoi alan tuoreelle opiskelijalle jo puolessa tunnissa lähestulkoon epätoivoisen kuvan koko alasta. Omaan harjoitteluuni en tästä syystä uskaltanut tulla turhan ruusuisin mielikuvin varusteltuna – joskin todellisuus onneksi osoittautui lopulta varsin mielenkiintoiseksi ja jopa innostavaksi, vaikka myös alan haasteet kävivät harjoittelun myötä varsin ilmeisiksi. Omalla kohdallani alan haasteista jäivät kenties päällimmäisinä mieleen tietynlaiset ajoittaiset ”voimattomuuden” tuntemukset, sillä asiakirjahallinnon/arkistotoimen aloilla joutuu näköjään mitä ilmeisemmin tottumaan tietynlaiseen altavastaajan asemaan. Tämä siksi, ettei alan keskeisimpiä aspekteja välttämättä arvoteta kovinkaan korkealle organisaation muiden työntekijöiden keskuudessa. Tuntuu olevan valtava saavutus jo sinällään, mikäli oman organisaation johtoporras saadaan edes vakuuttuneeksi arkistotoimen ja asiakirjahallinnon arvosta saati sitten ajamaan näiden periaatteiden toteutumista organisaatiossa laajemminkin. Tampereen yliopistolla tunnuttiin arvostavan arkistotointa kohtuullisessa määrin, joskin loppupeleissä kenties vähemmän kuin asiakirjahallintoa – (tämä lienee yleinen tendenssi, sillä asiakirjahallinto koetaan varmasti dynaamisemmaksi ja tähän päivään aktiivisemmin kuuluvaksi toiminnoksi, kun taas arkistotoimi näyttäytyy ulkopuolisen silmissä pikemminkin unohdettuna ja vähemmän tärkeänä taustaprosessina, johon panostetaan, jos aikaa, tilaa ja taloudellisia resursseja jää muilta tärkeämmiltä toiminnoilta). Koin varsin positiiviseksi sen, ettei harjoitteluorganisaatiossani vallinnut turhan hierarkinen ilmapiiri, vaan jokaisen työnkuvaa arvostettiin aina siivoojista rehtoriin saakka. Luonnollisestikaan en kuvittele saaneeni kokonaisvaltaista kuvaa niinkin suuresta organisaatiosta vaivaisen kolmen kuukauden työpyrähdyksen aikana, mutta koen silti tulkinneeni vallitsevaa ilmapiiriä suhteellisen oikealla tavalla: suuressa organisaatiossa lienee jopa pienoinen pakko arvostaa työtoverin työpanosta, sillä tämän kokoisissa organisaatioissa yksilön oma työpanos on auttamattomasti (enemmän tai vähemmän) sidoksissa kollegoiden työpanokseen – yhteistyön tärkeys korostui mielestäni erityisesti kirjaamotyön informaatiopalveluluonteessa, mutta myös arkistotyössä, sillä arkistoitavat materiaalithan ovat juuri kaikkien muiden paitsi arkistotyöntekijän itsensä tuottamia (hyvän yhteistyön tuloksena materiaalit ensinnäkin toimitetaan arkistoihin asti ja toisekseen ne saapuvat asianmukaisessa kunnossa). Erityisesti oma esimieheni tuntui korostavan kommunikaatio- ja yhteistyötaitojen merkitystä arkistoalalla (varsin yllättäviä ominaisuuksia, joita ei varmasti suoralta kädeltä osaisi odottaa stereotypiseltä arkistotyöntekijältä?). Yliopistolla hallintoihmisten välinen kommunikaatio ja yhteistyö tuntuikin oman näkemykseni mukaan sujuvan varsin mallikkaasti, enkä ainakaan itse kohdannut kirjaamotyöntekijänä hankaluuksia tämän suhteen. (Sen sijaan ilmeisesti hallintoihmisten ja opetushenkilöstöön kuuluvien välillä on kollegojeni mukaan toisinaan aistittavissa ajatusmaailmojen erilaisuudesta johtuvia erimielisyyksiä ja eturistiriitoja – joskin omasta mielestäni kyseisen kaltaista tilannetta on mahdoton välttää. Onhan luonnollista että eri ammattien edustajat puolustavat omia näkemyksiään, tarvittaessa myös muiden kustannuksella, sillä kaiken takana on lopulta aina joukko perusitsekkäitä ihmisiä. Tästä syystä lienee turhaa tapella liian hanakasti tuulimyllyjä vastaan, vaan tarvitaan omaperäisempiä lähestymistapoja. Parhaimmassakin tapauksessa voidaan vain pyrkiä epäitsekkyyteen ja joustavuuteen, joiden kautta voi lopulta luonnistua myös se yhteistyö – mieluiten omaperäisellä, innostavalla ja osallistavalla tavalla.) Vakituiset työntekijät toki kohtaavat työssään huomattavasti enemmän haastavia tilanteita, kuin muutaman kuukauden verran organisaation pikkuapulaisena työskentelevä harjoittelija, mutta tästä huolimatta koin kuitenkin organisaatiossa olevat haasteet mielenkiintoisina ja sopivalla tavalla vaativina – ja olisinkin mielelläni jäänyt niitä ratkomaan, jos siihen olisi ollut mahdollisuuksia. Toivon mukaan samalla tavalla inspiroivia työtehtäviä ja työyhteisöjä löytyy myös tulevaisuudessa, sillä harjoittelun myötä jäi minulle ainakin varsin positiivinen kuva sekä asiakirjahallinnosta että arkistoalasta. (Todennäköisesti olin lähimpien kollegojeni mielestä joko virkistävällä (?) tai liian naiivilla tavalla vihreä innokkuudessani ja kärsimättömyydessäni päästä ratkomaan aloihin liittyviä haasteita, mutta itse kuitenkin toivon, etten koskaan menettäisi tätä liiallista (?) innokkuuttani ja omaksuisi sen sijaan rutinoitunutta, leipääntynyttä, alistuvaa tai muuten vain ”laimentunutta” asennetta alaa kohtaan, vaan haluaisin ehdottomasti kokea samanlaista intoa ja mielenkiintoa mahdollisimman pitkään.) Harjoittelupaikaltani en olisi varmasti voinut toivoa enempää – joskin arkistotyöhön liittyviä tiedonhakutehtäviä olisin mieluusti tehnyt harjoitteluni aikana enemmänkin (olisiko pitänyt pyytää esimieheltä tekaistuja tiedonhakuharjoituksia?). Kirjaamotyössä sainkin sitten tehdä jos jonkinlaista tiedonhakua huomattavasti enemmän. Tähän liittyen koin myös harjoittelussani yllätyksekseni pienimuotoisen asennemuutoksen: asiakaspalvelutehtävät osoittautuivat tällä alalla jopa mukaviksi ja erittäinkin kiinnostaviksi työtehtäviksi (täydellinen vastakohta kaupanalan asiakaspalvelutehtäviin, joiden pariin palaisin enää pitkin hampain ja korkeintaan kausiluontoisesti pakon edessä). Kaikin puolin olin siis varsin tyytyväinen harjoittelija koko kesän ja iloinen siitä, että pääsin tutustumaan myös yliopistojen toisenlaiseen, opintojen ulkopuoliseen maailmaan. Sekä työtehtävät että kollegat tekivät harjoittelustani ikimuistoisen. Mukavaa siis oli – jopa hauskaa!

Entä miten elämä jatkuu tästä eteenpäin?

Ensi viikon torstaina alkaakin sitten seuraava harjoitteluni, tällä kertaa kirjastomaailman poluilla. (Nähtäväksi jää, kuinka sujuvasti arkistokengät pystyy jättämään tien poskeen ja vetämään tilalle uudet kirjastomaailman tohvelit.) Piakkoin täytyisi myös aloitella jälleen opiskelujan todellisuutta yliopistolla graduseminaarin muodossa. ”Mistä gradu?” painaa siis taas mieltä entistä vaativammin. Onneksi olen kesän mittaan pallotellut muutamia ideoita mielessäni, enemmän tai vähemmän vakavissani, mutta tästä lisää kenties myöhemmin. Sen voin kuitenkin todeta, että monet potentiaalisista aihekukkasista ovat kuitenkin nimenomaan harjoittelun myötä mieleen pulpahtaneet, joten jo pelkästään tästä syystä voisin lämpimästi suositella työharjoittelua kaikille korkeakouluopiskelijoille – erityisesti juuri sen graduseminaarin kynnyksellä!

Tietopankki, muisti ja aivot – eli kirjasto

Miksi kirjastoammattilaisen työ olisi sekä äärettömän mielenkiintoista, opettavaista, haastavaa, raivostuttavaa että turhauttavaa?

Vastaukseksi riittäisi varmasti esimerkiksi tutustuminen kirjastonhoitajalta kysyttyihin kysymyksiin kirjastot.fi -sivustolla.

Muutamia kysymyspankin helmiä ovat mielestäni muun muassa seuraavat:

  • ”Mikä punainen lintu, pikkulintu esiintyy Nathanael Hawthornen kirjassa Tulipunainen kirjain? Elokuvassa The Scarlet Letter lintu tulee hyvin esille myös?”
  • ”Millainen sää oli 19.4.1925 Keski-Suomessa (Kannonkoski)?”
  • ”Haluaisin tietää Martti-nimen merkityksen.”
  • ”Miten hirvi nukkuu?”
  • ”Montako ihmistä Suomessa on kuollut lumivyöryissä? Milloin ja missä?”
  • ”Mistä Aila Meriluodon runosta on teksti ”kuin ennen voimissani te minut muistakaa”?”
  • ”Hankkimassani kirjassa on pistävä, tunkkainen haju ja siinä on yhdessä sivussa tummaa laikkua. Lienee hometta? Miten kirjan saa puhdistetuksi? Kirjaa en haluaisi hävittää, koska se on harvinainen ja minulle arvokas. Kiitos.”

Eräällä kevään luennolla muuan vieraileva luennoitsijamme kertoi kuulijoilleen kirjastojen tietopalvelutyöstä. Hän kertoi törmänneensä mitä merkillisimpiin kysymyksiin, joista esimerkkinä hän siteerasi erään asiakkaansa kysymystä: asiakas oli etsimässä runoa ”yksinaruisesta keinusta”. Lopulta kävi ilmi, että kyseessä oli itsemurhasta kertova runo, jossa yksinaruinen keinu viittasi hirttoköyteen.

Entä mikä oli kirjastonhoitajan vastaus seuraavanlaiseen 27.4. 2012 kysymyspalstalle esitettyyn kysymykseen: ”Voiko täällä kysyä IHAN MITÄ vaan?”

Vastaus: ”Kyllä täällä saa kysyä ihan mitä vaan! Meistä on todella mukavaa saada kaikenlaisia kysymyksiä. Yritämme vastata niihin niin hyvin kuin vain pystymme.” (Vastaus edustaa ilmeisesti niitä päiviä, jolloin kirjastoammattilaisen työ on nimenomaan sitä äärettömän mielenkiintoista, opettavaista ja haastavaa.)

Toisaalta, on myös näitäkin päiviä (13.5.2011): ”Saako täältä kysyä ihan mitä vaan?”

Vastaus: ”Saa kysyä.” (…jolloin työ on ilmeisesti joko raivostuttavaa, turhauttavaa tai vaan kiireistä.)

Mutta silloinkin saa kysyä!