MoReq2010-käännös viimein tiristetty

Oli mielenkiintoista huomata, että MoReq2010:n suomalainen käännösversio on vihdoin saatu laadittua (käännökseen kaivataan kommentteja)!

Olen aina silloin tällöin kurkistellut MoReq-työryhmän sivuille tarkistaakseni, onko asiassa tapahtunut edistystä tai muita käänteitä. Jo pitkän aikaa MoReq-prokkis on kuitenkin vaikuttanut ulkopuolisen silmään aika hiljaiselta, sillä työryhmän sivuston viimeisin päivitys on ollut vuodelta 2012: ”Moreq-käännöstyötä tehdään kevään 2012 aikana”. Kävi tietysti mielessä, onko koko projekti kuivunut kokoon.

Vaan eipä hätää. Nyt olisi sitten vasta leivottu käännösversio saatu uunista ulos!

Tässä vaiheessa on todettava, että allekirjoittanutta hiukan harmittaa, ettei itse päässyt osallistumaan MoReq2010:n käännöstyöhön muutaman vuoden takaisella yliopistokurssilla laadittua n. 10 sivun pituista käännöspätkää laajemmin. Totesin jo tuolloin, että tekstin kääntäminen oli haastavaa, mutta mielenkiintoista (hommassa pääsi hiukan paremmin sisälle asiakirjahallinan tekniseen ja järjestelmäkeskeisempään ulottuvuuteen), joten mielelläänhän ko. prokkikseen olisi osallistunut vähän laajemminkin.

Yllätyksekseni huomasin kuitenkin, että oma käännöspätkäni on otettu mukaan työryhmän tekemään käännösversioon ihan sellaisenaan! Ihan mukava tunne, että on siis kuitenkin päässyt osallistumaan prokkikseen edes sen kymmenisen sivun verran.

Ehkä seuraavan version käännöstyöhön voisi tulevaisuudessa hakeutua mukaan ihan oikeasti?

Miten sen gradun kävi?

No, graduhan valmistui sitten lopulta (ja ihan aikataulussa). Kuten arvata saattaa, hektisimmän kirjoitusputken aikana ei tänne blogin puolelle tullut paljoa harhauduttua, mutta pääasia, että valmista tuli.

Gradun viimeistely sujui lopulta hirveässä kiireessä, mikä on jäänyt jälkeenpäin hiukan hamittamaan. Deadline oli kuitenkin uhkaavan lähellä, ja gradun palauttaminen venyi kirjaimellisesti viime minuuteille. Muutamia huolimattomuusvirheitä ja muita puutteita sinne tekstiin sitten lopulta jäi, mutta projekti on nyt tehty ja taputeltu, joten hyödytöntähän sitä on enää tässä vaiheessa murehtia.

Seuraavan prokkiksen kanssa sitten paremmin (?).

Nyt, kun gradun valmistumisesta on kulunut parisen kuukautta, olen pieneksi yllätyksekseni huomannut ikävöiväni kirjoittamista. Odotinkin kyllä niin käyvän (itseni tuntien), mutta en sentään olettanut ikävän iskevän näin nopeasti. Jonkinlaista uutta kirjoitusprokkista voisi kenties aloitella tässä tulevana syksynä, jahka kunnon motivaatiopiikki iskee niskaan.

Lopuksi vielä linkki valmiiseen tekeleeseeni: http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.php?id=23860

Graduahan en ole itse vielä painattamisen jälkeen uskaltanut lukea. Uskon löytäväni liikaa harmittamaan jääneitä yksityiskohtia, joten toistaiseksi en vielä ole halunnut kiduttaa itseäni asialla. Ehkä saan sen syksyn myötä vielä luettua hiukan armollisemmalla otteella. Tiedän myös saavani kyseisestä luku-urakasta taatusti motivaatiota kirjoittaa seuraavasta tekeleestä entistä paremman, mikä onkin oikeastaan ainoa syy, miksi haluan saada graduni vielä ennen pitkää kahlattua läpi.

Kenen takia sitä työtä tehdään?

Olen viime viikkoina yrittänyt kartoittaa graduni tutkimuskysymystä sekä empiirisen tutkimuksen lähestymistapaa. Tähän liittyen olen tehnyt taustatutkimusta tapausorganisaatiossa vallalla olevista mielipiteistä (sähköistä) asiakirjahallintaa ja arkistonmudostusta kohtaan sekä yrittänyt muutenkin kartoittaa (ensisijaisesti itseäni varten), millainen asiakirjahallinnallinen ja arkistonmuodostuksellinen historia organisaatiolla on takanaan. Se, että työskentelen itse samaisen organisaation riveissä auttaa kyllä huomattavasti asioiden hahmottamista, sillä ihan jokainen työpäivä tuo asioihin uusia näkökulmia.

Vasta hiljattain tajuntaani on alkanut todella iskostua, miten erilaiset näkemykset organisaation eri tasojen työntekijöillä voi ollakaan asiakirjahallinnan ja arkistonmuodostuksen tarpeellisuudesta ja käytännön toteuttamisesta. Luonnollisesti eri yksiköiden työntekijöillä on asioista eriäviä näkemyksiä, mutta oma yksikköni tuntuu ainakin olevan jokseenkin eri mieltä yleishallinnon ihmisten kanssa siitä, miten asiakirjahallintaa ja arkistonmuodostusta pitäisi toteuttaa – molemmilla ovat toki omat intressinsä etusijalla. Tämänhetkinen tilanne tuntuu kuitenkin erityisesti asianhallintajärjestelmään liittyen olevan tämä:

  1. Yleishallinnossa halutaan, että asianhallintajärjestelmää käytetään yksikkölähtöisesti, jotta järjestelmä voitaisiin nähdä nimenomaan yksikköjen oman toiminnan toteuttamisen työkaluna. Yleishallinnon rooli järjestelmän suhteen olisi ideaalitilassa nimensä mukaisesti ”yleishallinnoiva” – ts. valvojan rooli, höystettynä asioiden yleisellä ohjeistamisella, koulutuksella ja kehittämisellä. Asianhallintajärjestelmään dokumentoitaisiin rutiininomaisesti yksiköiden toimintaprosessit, ja järjestelmä olisi pääasiallinen työkalu kaikessa yksiköiden asioiden asiakirjahallinnallisella tasolla tapahtuvassa toiminnassa.
  2. Yksikössä ei asianhallintajärjestelmää haluttaisi kuitenkaan käyttää laisinkaan. Järjestelmä nähdään pikemminkin ylimääräisenä työtehtävänä, johon joudutaan minimaalisessa määrin panostamaan, koska yleishallinto velvoittaa tätä ja tarvitsee järjestelmää omaan työskentelyynsä. Mikäli yksikkö saisi päättää, voitaisiin järjestelmästä luopua vaikka kokonaan, sillä yksikön omat perinteiset ja totutut tavat hoitaa asioita toimivat heidän lähtökohdistaan katsottuna paremmin.

Toisin sanoen: Yleishallinnossa halutaan, että järjestelmää käytetään yksikkölähtöisesti. Yksikössä halutaan käyttää järjestelmää korkeintaan yleishallintolähtöisesti (mieluiten ei ollenkaan).

Lisäksi kuviossa pyörivät mukana muun muassa seuraavat realiteetit:

  1. Nykyisellään käytössä oleva asianhallintajärjestelmä on käytettävyydeltään jokseenkin epäystävällinen, mikä onnistuu jossain määrin myös karkoittamaan käyttäjiä.
  2. Järjestelmän käyttöön ei ole missään vaiheessa luotu selvää pakotetta (ts. virallista tähän velvoittavaa päätöstä ei ole tehty).
  3. Asianhallintajärjestelmän käyttöön ja tehokkaaseen arkistonmuodostukseen liittyvään aktiiviseen ohjeistukseen/koulutukseen/tiedotteisiin ei ole viime aikoina organisaatiossa panostettu. Jatkuva ja näkyvä koulutus puuttuu.
  4. Työntekijöiden vaihtuvuus vaivaa aktiivisen järjestelmän käyttöasteen ylläpitämistä.
  5. Organisaatiossa on käytössä monia muita (vakiintuneempia) tapoja/tiedotuskanavia, joiden avulla asioita hoidetaan ja käsitellään: organisaation intra, foorumiympäristöt, sähköpostilistat, jaetut kovalevyt, paperimuotoiset prosessit. Nämä keinot jättävät asianhallintajärjestelmän varjoonsa.
  6. Organisaatiokulttuurissa on vallalla tietynlainen akateemisen vapauden ajattelutapa niin hallintoa kuin organisaation koko toimintaakin kohtaan. Tällainen kulttuuri vaalii ajatustapaa, jonka mukaan ehdottomia velvoitteita ei ole, jos asiat on totuttu hoitamaan tietyllä tavalla (etenkin, jos virallisia velvoitteita ei ole annettu).
  7. Asiakirjahallinta ja arkistonmuodostus halutaan tyypillisesti hoitaa omilla totutuilla tavoilla ja siltä osin, kuin sille jää aikaa tai muita resursseja. Koko organisaation tapaa ei yleensä pidetä yksittäiselle yksikölle kaikkein optimaalisimpana tapana toimia.

Kahden tason haasteet:

  1. Kuinka saataisiin aktivoitua yksiköitä ymmärtämään, että asianhallinta, asianhallintajärjestelmä ja arkistonmuodostus halutaan kaikki toteuttaa, jollei nyt yksiköiden ehdoilla, niin ainakin yksiköiden tarpeita ajatellen? Kuinka saataisiin yksiköt innostumaan koko organisaation yhteisestä projektista, jossa asianhallintajärjestelmästä luotaisiin aidosti toimiva ja aktiivinen työkalu osaksi jokaisen yksikön toimintaa? (Tällä saavutettaisiin mm. yhtenäisyyttä kaikkien yksiköiden toimintaan ja varmuutta prosessien hoitoon sekä koko organisaation toimintaan; vähennettäisiin kaksinkertaisen työn tekemistä; vähennettäisiin erilaisten käytössä olevien järjestelmien lukumäärää; edistettäisiin tiedonkulkua ja suoraviivoitettaisiin hallinnon toteuttamista.)
  2. Kuinka saataisiin paremmin viestitettyä yleishallinnolle, ettei nykyinen asianhallintajärjestelmä palvele riittävällä tavalla yksiköiden erilaisia tarpeita? Kuinka saataisiin kehitettyä järjestelmää suoraviivaisemmaksi, selkeämmäksi, toimivammaksi ja joustavammaksi? Kuinka saataisiin järjestettyä tehokasta ja jatkuvaa koulutusta järjestelmän käyttöön? Kuinka saataisiin paremmin alleviivattua niitä hyötyjä, joita järjestelmän käyttäminen toisi yksiköille? Olisiko eri järjestelmien välille mahdollista saada lisää yhteentoimivuutta (ts. linkittää järjestelmiä yhteen ja luoda niiden välille keskusteluyhteys)? Saataisiinko asiakirjahallinnan ja arkistonmuodostuksen toteuttamiselle selkeät rajaviivat, maallikko-ohjeet ja viralliset velvoitteet? Saataisiinko ylipäätään koko organisaation yhtenäisen asiakirjahallinnan ja arkistonmuodostuksen hyödyt suhteutettua kouriintuntuvalla tavalla kaikkien yksiköiden käytännön työhön?

Oman profession arvonmääritystä?

Kuinka sitä pitäisi tulevaisuudessa arvottaa omaa työtään suhteessa tiedonhaun ammattilaisiin?

  • Ovatko asiakirjahallinnan ja arkistoalan ihmiset niitä ”pahnan pohjimmaisia”, jotka tuottavat informaation sopivan kokoisiksi, muotoisiksi ja rakenteen omaaviksi kokonaisuuksiksi, joita sitten itse tiedonhaun ammattilaiset saavat alkaa työstämään ja testaamaan tosielämän tiedonhaullisissa tarkoituksissa?
  • Vai, ovatko tietämättömät tiedonhaun ihmiset niitä ainaisia kysyjiä, vailla vastauksia, joille itse asiakirjahallinnan ja arkistoalan ammattilaiset armollisesti tarjoavat vastauksia, taitavasti organisoitujen tiedonlähteiden muodossa?

Kumpi sakki vetää pidemmän korren? (Perinteisesti varmasti nuo tiedonhaun porukat – but is that necessarily the right way to look at it?)

2013 – mitähän tästäkin tulee?

Välillä aika kuluu äärettömän nopeasti (toisinaan taas hitaasti). Arvelisin, että tämä alkava vuosi tulee kiitämään ohi yhdessä vilauksessa – pelottava ajatus. En ole taikauskoinen, mutta vuosi -13 ei jostain syystä kuulosta lupaavalta. Pitänee vain päättää toisin. Tavoitteita, tehtäviä, muutoksia ja uusia haasteita on ainakin  jo nyt kasautunut tälle vuodelle varsin runsaasti:

  • kirjaston työharjoittelu on päättynyt
  • uusi määräaikainen työtehtävä alkanut Informaatiotieteiden yksikön riveissä
  • pitkäaikaisempi (mutta satunnaista työpanosta vaativa) käännösprojekti harkinnassa
  • graduprojektin oma tavoitteellinen valmistumisaika: kevät 2013 (oma ehdoton takaraja heinäkuu-elokuu 2013)
  • maisteriopinnoista valmistuminen syksyyn 2013 mennessä
  • ja kaikki onkin sitten täysin avoinna syksystä 2013 eteenpäin – kalenteri tyhjänä, opinnot lopussa, työsuhde päättynyt. Minnekähän sitä lähtisi tai mitä tekisi? Jäänee nähtäväksi.

Tämän hetken tilanne on kuitenkin se, että kalenterin täyttää suhteellisen tehokkaasti osa-aikainen yksikön ”jokapaikanhöylätyypin” pesti ja viime syksyltä aloitettu graduprojekti (jonka eteneminen on ollut liian vapauttavan joululoman jäljiltä aikalailla jäissä). Olen pohtinut, että nyt olisi syytä laatia viikoittainen aikataulu gradun teoriaosuuden kirjoittamiselle. Tähän mennessä olen kirjoitellut lähes mielivaltaisessa järjestyksessä välillä yhtä alalukua ja toisinaan toista. Periaatteen tasolla olen kuitenkin ehdottomasti järjestelmällisyyttä vaaliva ihminen, joten prosessin hallittu eteneminen olisi tässäkin projektissa tavoitteena (vai olisiko elämä kaikkien tavoitteiden saavuttamisen jälkeen liian selkeää ja yksinkertaista?). Syksyn graduseminaareissa kehotettiin laatimaan alustava aikataulutus graduprosessille, mutta itse laatimaani aikatauluun en ole sen jälkeen palannut kuin kertaalleen syksyn kuluessa. Nyt lienee syytä aikatauluttaa kevät entistä tarkemmin (nythän koko prosessin etenemisestä on jo olemassa parempi käsitys kuin alkusyksystä). Teoriaosiot on kirjoitettava kasaan, empiirinen tutkimus suunniteltava yksityiskohtaisesti, tutkimuksen koekaniinit värvättävä (hyvissä ajoin) ja näiden mahdolliset ”varakaniinit” kartoitettava, tutkimuksen toteutusaikataulut sovittava, pari haastattelua lyötävä lukkoon, haastattelukysymykset tarkistettava ja täydennettävä, empiirinen tutkimus toteutettava, tutkimuksen tulokset kirjattava ja analysoitava, gradun empiirisen tutkimuksen osuus kirjoitettava, gradu viimeisteltävä, palautettava se, painatusasiat hoidettava ja kypsyysnäyte kirjotettava (mikä on mielestäni varsin naurettava osa koko yliopistomaailmaa: jos olet osannut kirjoittaa hyvää kieltä ja analyyttista ajattelukykyä osoittavan tutkielman, eikö riittävä kielitaito ja intellektuaalisuuden taso ole jo sitä kautta osoitettu – miksi täytyy järjestää vielä erillinen esseekoe, jossa näitä testataan vielä erikseen?)

Lisäksi opintorekisteristäni puuttuu vielä virallisesti 1 ainokainen opintopiste, joten ainakin sen verran kurssisuorituksia minun täytyy kevään kuluessa suorittaa.

Mitä tulee uuteen työsuhteeseeni, minulle tarjoutui yllättäen mahdollisuus saada jalkani oven väliin tänne oman yksikkömme puolelle, mistä olin erittäin innoissani. Pesti on kuitenkin määräaikainen (luonnollisesti), joten tilanteeseen ei pääse turhia tuudittautumaan. Kyseessä on kuitenkin loistava tilaisuus, josta aion parhaan kykyni mukaan ottaa kaiken irti. Yliopistomaailman hallinnollisten kiemuroiden selvittely ja prosessien pinnalla pitäminen on osoittautunut parin viikon työskentelyn jälkeen erittäin mielenkiintoiseksi. Lisäksi on kiinnostavaa oppia tuntemaan yliopistomaailman eri tasoja, sillä jokaisella tasolla ihmisten suhtautuminen koko instituutioon ja sen toimintaan on varsin erilaista. Itse olen sitten siitä onnekkaassa asemassa, että olen päässyt kokeilemaan vähän jokaisella tasolla mukana olemista: opiskelija, yksikön työntekijä, johtoporras. Opetushenkilökunnan tasolla olemista en toki ole kokeillut, mutta jo sivusta seuraamalla olen saanut selkeän käsityksen siitä, että myös heillä on omanlaisensa suhtautuminen yliopistomaailmaan.

Asiakirjahallinnan ja arkistoalan opiskelijan näkemys alan käytännöistä yliopistomaailmassa olivat varsin idealistisia, teoreettisia ja osittain aika naivejakin. Itse kuvittelin, että yliopistomme asiakirjahallinto ja arkistonmuodostus olisivat suurelta osin erityisen korkeatasoista – opetetaanhan kyseisessä opinahjossa juuri tätä alaa. Todellisuudessa suutarin lapsella ei edelleenkään ole kenkiä (tai ainakaan massasta erottuvia, erityisen koreita sellaisia) – joskin on silti todettava, että käytännön toteutus toimii kuitenkin niin hyvin että asiat rullaavat eteenpäin ja pulju pysyy pystyssä. Uskoakseni tämä on juuri aivan riittävä toiminnan taso useimpien perus-rivityöntekijöiden mielestä, joilla ei ole omakohtaisesti erityisiä intohimoja ko. asiaan. Sehän toimii, kun se toimii – ja se riittää. Ihanan yksinkertaista. Toisinaan sitä ehkä itsekin kyseenalaistaa kaiken tämän asiakirjahallintaan ja arkistomaailmaan kiinteästi liittyvän täydellisyyden tavoittelun. Tarvitaanko sitä täydellisyyttä nyt niin ehdottomasti – etenkään, kun sen ”täydellisyyden tilan” määrittely on meille aina ongelmallista ja erilaisia eturistiriitoja täynnä? Taas toisaalta, jollei täydellisyyttä edes tavoitella, on todennäköistä, että asiat repsahtaisivat pahemman kerran huolenpidon puutteesta. Kun kissa on poissa niin hiiret hyppivät pöydällä.

Aloittaessani tässä uudessa työssäni olen saanut pariinkin kertaan (useammalta eri henkilöltä) kehotuksen esittää parannusehdotuksia (ja myöskin toteuttaa niitä), mikäli satun huomaamaan yksikkömme (ja koko yliopistonkin toiminnassa) epäkohtia tai epäjohdonmukaisuuksia, joihin minulla olisi tuoda uutta ja tuoretta näkökulmaa. Olen henkilökohtaisesti todella mielissäni siitä, että mahdollisille ehdotuksilleni oltaisiin jo etukäteen petaamassa näinkin positiivista asennetta. En kuitenkaan ole yleensä niitä ihmisiä, joille neronleimaukset putkahtavat päähän tuosta vaan yllättäen ja täysin spontaanisti (toisinaan toki näinkin on, muttei yleensä). Jos jään odottamaan sitä idean pinnalle pulpahtamista, saan odottaa maailman tappiin saakka. Etenkin tällaisten käytännön toimintaa ja toimintatapoihin liittyviä parannuksia täytyy kunnolla ryhtyä pohtimaan, jotta minkäänlaisia parannusehdotuksia olisi esittää. Onnekseni olen saanut tutustua sekä siihen johtoportaan työympäristöön että lähempänä käytännön arjen pyörittämistä olevan yksikön maailmaan, joten minulla on ehkä jonkinlainen käsitys siitä, millaisia muutoksia ko. organisaatiossa voitaisiin ylipäätään realistisesti ajatella toteutettavan. Yksikön tasolta voitaisiin ehkä spontaanisti ehdottaa ”eikö sitä AMS:ia voitaisi suunnitella uudelleen vähän paremmin”. Johtoportaan tasolla (etenkin nykyisten resurssien asettamissa rajoissa) tällainen ajatus olisi aika absurdi, jolloin todennäköisesti todettaisiin pikemminkin, että ”kyllä yksiköissä voidaan muokata toimintaa niin, että paperit saadaan AMS:n mukaiseen järjestykseen – valmis käsikirjoitushan on jo tarjolla”.

Ensimmäisen viikon aikana (kun yksinomaan johtoportaan näkemykset olivat koulineet harjaantumatonta mieltäni), ajattelin muutamassa kohdin yksikön toimintaan tutustuessani, että ”eihän tämän nyt näin pidä mennä”. Tiesin kuitenkin, etten todellisuudessa voi sanoa vielä yhtään mitään, ennen kuin tutustun kunnolla siihen, MIKSI yksikössä näin oikein tehdään. Jo toisen viikon lopulla olen huomannut sulautuneeni entistä paremmin sisälle yksikön toimintaan (vaikka olenkin silti edelleen varsin uusi siirrännäinen, joka on vasta hiljattain saatu tikattua paikalleen). Ymmärrän kuitenkin jo nyt (erityisesti oman työni kautta), miksi ne ”kopion kopion kopiot” voivat olla ihan käteviä, silloin kun sen tieto (joskus ihan pieni ja mitätön, kuten päivämäärä tms.) tarvitsisi kaivaa suht. nopeasti esille. Kyllähän se toimintaa sujuvoittaa, jos kopion kopion kopio on oman työhuoneen hyllyssä käden ulottuvilla eikä alkuperäiskappaleena organisaation omassa päätearkistossa, toisessa rakennuksessa ja tavoitettavissa vain päätearkistonhoitajan kautta sähköpostitse esimerkiksi tunnin tai parin (ehkä jopa päivän) viiveellä, jos hän on kiireinen tai estynyt.

Taas toisaalta tunnen edelleen hienoista ja itsepintaista vastenmielisyyttä ottaessani omin pikku kätösin niitä kopion kopion kopioita useammalle eri kollegalle ja kehotuksesta vielä varmuuden vuoksi myös työskentelykopiot minulle itselleni. Lisäksi skannaan asiakirjoista sähköiset kopiot, jotka lisätään useampaan eri resurssiin yksikön työntekijöille vapaasti tarjolle. Jos sähköinenkin kopio on tarjolla muutaman hiiren näppäimen painalluksella, mihin tarvitsen omaa paperikopiota ennen kuin (= jos) TODELLA tarvitsen sitä? Vastauksen voisin saada omasta eilisestä esimerkistäni, jossa heitin sähköisen kopion roskikseen ennen kuin huomasin tarvitsevani sitä vielä. Paperikopion saatoin kaivaa paperikoristani edelleenkin ja käydä skannaamassa sen uudelleen sähköiseen muotoon. Sen sijaan sähköinen kopio oli jo kadonnut sähköisen roskakorin pohjattomiin sähköisiin syövereihin, joista sen esiin kaivaminen olisi ollut minulle mahdotonta. (Jotten nyt tässä yhteydessä antaisi itsestäni täysin leväperäistä vaikutelmaa, todettakoon, että kyseessä oli suhteellisen triviaali asiakirja, jonka pois heittämisestä olisi aiheutunut pientä mielipahaa ja minimaalista lisätyötä vain minulle itselleni.) Tästä esimerkistä huolimatta, kopion kopion kopioille en ole vieläkään lämmennyt – ja toivon, ettei niin tulekaan käymään.

Toivoisin sen sijaan, että omaksuisin työssäni sopivassa suhteessa sekä johtoportaan että yksikön työntekijöiden näkemyksiä, jolloin voisin kenties keksiä molempia osapuolia tyydyttäviä ja oikeasti toimivia ja realistisia parannusehdotuksia yliopiston asiakirjahallinnan ja arkistonmuodostuksen toteutukseen. (Tämäkin jää nähtäväksi.)

What do people actually want to know?

Yllättäen aikaa onkin ehtinyt kulua jo aikamoisesti sitten viime postaukseni. Koko syksy on muutenkin tuntunut menevän todella nopeasti – ehkä työharjoitteluilla on ollut oma vaikutuksensa loppuvuoden kulumiseen. ”Poissa ollessani” blogiani on näköjään käyty silti jonkin verran selailemassa (mikä on toki ilahduttavaa). WordPressin loistavien statsien ansiosta epäilen kuitenkin, etteivät blogiini eksyneet lukijat ole silti löytäneet vastauksia mieltään oikeasti kuluttaneisiin kysymyksiin – ainakin mikäli on uskominen tilastoissa listattuja hakukonetermejä, joita ihmiset ovat näköjään käyttäneet päätyessään blogiini. Statseja on varsin mielenkiintoista seurata, sillä välillä ihmiset ovat tuntuneet päätyvän blogini sivulle mitä erilaisimpia hakusanoja käyttämällä. Hakusanat ovat lisäksi aivan erityisen kiinnostavia siksi, että ne kertovat kaunistelematonta kieltä siitä, millaisista asioista blogianikin selailevat ihmiset haluaisivat lukea tai mistä he etsivät tietoa. Statseista bongaamieni hakusanojen perusteella uskallan puolestaan väittää, ettei blogini sisältö ole tainnut oikein vastata näiden ihmisten toiveita. En ole todennäköisesti osannut kirjoittaa niistä asioista, josta ihmiset oikeasti haluaisivat lukea (vaikka minulla toisinaan olisi jopa rahkeita ja tarvittavaa kokemustakin niistä kirjoittamiseen). Noin viimeisen kuukauden ajalta kertyneet hakusanat näyttävät yhteen listattuna tältä (osaa hakusanoista on käytetty useammankin kerran):

  • arkiston ja kirjaston ero
  • miten tullaan arkistonhoitajaksi
  • provenienssiperiaate
  • arkistokäytännöt
  • marc21 formaatti informaatiotutkimus
  • kirjaamon työnkuva
  • tweb asianhallintajärjestelmä
  • kirjastostrategia
  • kirjaaja työpaikka
  • arkistonhoitaja
  • kirjaamotyö
  • kirjastoharjoittelu
  • arkistonhoito
  • ”tweb” triplan
  • lentoposti historia
  • graduaihe
  • asiakirja määritelmä
  • tarkkuutta vaativat työt
  • saksan tehtäväluokitus

Osa hakusanoista edustaa niitä asioita, joista olen aikoinaan itsekin pyrkinyt hakemaan tietoa. Näistä kärkisijoilla olisivat itselläni ehdottomasti kirjaamoihin ja arkistoihin liittyvät käytännön työt. Mitä kirjaamotyö tai arkistonhoito on käytännössä? Mitä ovat ne päivittäiset työtehtävät, joista kyseiset ammatit todellisuudessa muodostuvat? Mitä on esimerkiksi ”seulonta” tai ”diarointi” ihan käytännön tasolla? Itse koin (ja koen yhä) ongelmalliseksi sen, ettei arkistonhoidon tai kirjaamotyön käytännön työn konkreettista kuvaa saa kuulla tai lukea yhtään mistään. Noviisille ”seulonta” tai ”diarointi” ei sano mitään, vaikka esimerkiksi luennoilla ylimalkaisesti todettaisiinkin, mitä niillä tarkoitetaan. Noviisi kaipaa konkreettista mielikuvaa siitä, miten kyseiset työprosessit oikeasti etenevät ja mistä vaiheista nuo prosessit koostuvat.

Noviisit haluavat kuulla, että käytännön seulontatyö voi yksityiskohtaisen seulonnan tasolla alkaa esimerkiksi mapillisesta tiettyyn asiaan liittyviä papereita (asiakirjoja), jotka on järjestelty arkistonmuodostajan (käytännössä siis esim. organisaation työntekijän) toimesta hänen parhaaksi katsomaansa järjestykseen. Mappi sisältää todennäköisesti kaikenlaisia lippuja ja lappuja, joista osa voi jo ensi silmäyksellä vaikuttaa turhalta. Mapin sisältö käydään kuitenkin kokonaisuudessaan läpi, jotta seulontatyötä tekevä työntekijä saa kokonaiskuvan koko aineistosta ennen kuin turhilta vaikuttavat paperit voidaan seuloa aineistosta pois. Koko seulontatyön haasteellisuutta ja vaikeutta ei kuitenkaan voida tälläkään tavalla välittää lukijalle, sillä tähän liittyvä ymmärrys karttuu vasta käytännön työn kautta. Silti noviisit haluaisivat kuulla tällaisia kertomuksia käytännön työstä. Muuten esimerkiksi juuri arkistotyön todellinen olemus jää noviisille aika hämäräksi.

Vaikka olen viime kuukausina pyrkinyt kirjoittamaan työtehtävistäni sekä kirjaamo-, arkisto- että kirjastotöidenkin parissa, huomaan, etten ole kyennyt edes itse kirjoittamaan sellaisia kuvauksia, joita olisin itse vielä esimerkiksi vuosi sitten halunnut epätoivoisesti kuulla. Käytännön työ tuntuu sokeuttavan myös minut tässä suhteessa, enkä enää muista, kuinka teoreettisia aiemmat käsitykseni näistä ammateista todellisuudessa olivat. Nyt osa aiemmin hämäräksi jääneistä käsitteistä ja käytännöistä tuntuu melkein itsestäänselviltä. Opintoihimme liittyneillä vierailevien luennoitsijoiden luennoilla muistan kuitenkin toivoneeni, että he kerrankin kertoisivat todella konkreettisella ja yksityiskohtaisella tasolla esimerkiksi edellisestä työpäivästään. Kuinka he aloittivat työpäivänsä? Mitä töitä he tekivät klo 10.20? Mikä oli päivän haastavin työtehtävä? jne. Hekään eivät kuitenkaan tainneet ymmärtää, kuinka pikkutarkkoja kuvauksia me noviisit olisimme todellisuudessa halunneet kuulla, vaan luennoijat tyytyivät listaamaan työtehtäviään yleisellä tasolla.

Jos opiskelijoilta kysyttäisiin mielipidettä tähän, uskon vahvasti, että asiaan kaivattaisiin kipeästi muutosta. Vai olenkohan itse ainut todellinen noviisi, joka on tätä mieltä?

Moi, MoReq2010. Miten menee?

Osallistuin syksyllä 2011 informaatiotutkimuksen opintoihin vapaaehtoisena opintojaksona kuuluvalle MoReq2010-kurssille – vaikka olin tuolloin erittäin tuore tulokas informaatiotutkimuksen (ja sitä myöten myös asiakirjahallinnan) opintojen parissa. Tuon syksyn jälkeen en ole suonut kovinkaan montaa ajatusta MoReq2010-määritykselle (Modular Requirements for Records Systems).

[Info: Kyseessä on siis DLM Forumin kehittämä asiakirjahallintajärjestelmien optimaaliseen toimivuuteen tähtäävä määritys, jonka tarkoituksena on tarjota yhtenäiset ohjeet modulaarisiin toimintoihin perustuvan asianhallinnan ja asiakirjajärjestelmän kehittämiselle. MoReq2010 on siis ulkomainen (Euroopan komission sponssaama) määritys, jonka suomalaisena vastineena voidaan periaatteessa pitää Sähke2-määritystä.]

MoReq2010-opintojaksollamme perehdyttiin sekä Sähke2-määritykseen että MoReq2010:een – ja itse henkilökohtaisesti kuulin molemmista ensi kertaa vasta tuolla kyseisellä kurssilla. Näin jälkeenpäin voin vain miettiä, kuinka edes uskaltauduin ilmoittautumaan ”Asiakirjahallinnan ammatillinen projekti” -kurssille täysin nollatason lähtökohdista aloittavana. Kurssimme ohjaajan näkökulmasta ryhmämme kokonaistyöpanos jäi varmasti odotettua laihemmaksi, sillä ryhmän jäsenistä käsittääkseni vain yhdellä opiskelijalla oli edes kohtuullinen määrä kokemusta asiakirjahallinnan opinnoista ja käytännön työtehtävistä. Itse koin kurssin silti oman kehittymiseni kannalta erittäin intensiiviseksi ja hyödylliseksi. Toisin sanoen, vaikkei muu ryhmä tai kurssin ohjaaja ehkä suuremmin hyötynytkään kurssin kokonaistuotoksista, itse koen saaneeni paljon. Sähke2 osoittautui mielestäni MoReq2010:een verrattuna todelliseksi ”nysäksi” ja varsin suppeaksi yleismääritykseksi. MoReq2010:een kohdennettu työpanos oli selkeästi eri sfääreissä kuin Sähke2:n ja modulaarisuuden joustavuus vaikutti varsin hyvältä idealta. Valitettavasti MoReq2010 on esittäytynyt asiakirjahallinnan alalle niin myöhäisessä vaiheessa, että ainakin Suomessa Sähke2:n jalansija on jo sen verran vankka, ettei MoReq2010:n integroimiseen varmasti ryhdytä tuosta vain, iltapuhteina.  Voitaisiinko Sähke2:sta kuitenkin muokata MoReq2010:n suuntaan ja risteyttää molempien parhaat puolet keskenään, mikäli MoReq saavuttaisi todellista hyväksyntää asiakirjahallinnan alalla?

*****

Kurssin aikana tutustuin erityisesti MoReq2010-määrityksen elinkaarimalliin liittyviin asioihin, ja kurssin puolivälin paikkeilla otin myös kontolleni määrityksen johdanto-osion kääntämisen suomen kielelle. Tämän ansiosta uskon saaneeni jopa muita kurssilaisia jonkin verran laajemman kokonaiskuvan koko MoReq2010:stä, sillä lähempi tutustuminen määrityksen elinkaarimallista kertovaan päälukuun sekä tarkkuutta vaativa johdantoluvun käännöstyö takasivat sen, että MoReq2010-määrityksen perimmäiseen ideaan tutustuminen oli välttämätöntä. Jo käännöksen onnistuminen vaati tavanomaista suurempaa perehtymistä määrityksen sisältöön. Kurssin päättyessä käännös itsessään oli toki vielä kaukana täydellisestä eikä itse määrityksenkään syvällinen ymmärtäminen ollut vielä kaikilta osin hallussa, mutta kattava kokonaiskuva asioista oli ehdottomasti jo kasassa.

Muistan kurssin aikana kaivanneeni epätoivoisesti käytännön kokemusta mm. asianhallintajärjestelmistä. (Tuohon mennessä en ollut myöskään eläessäni nähnyt saati käyttänyt ainuttakaan asianhallintajärjestelmää.) Järjestelmien toimivuuden teoretisoiminen ja MoReq2010:n tarjoaman ”uuden modulaarisen näkökulman”analysoiminen olivat ajoittain erittäinkin korkealentoisia aiheita täysin kokemattomalle noviisille, joka n. puoli vuotta takaperin oli vielä keskittynyt analysoimaan yksinomaan Mary Wollstonecraftin identiteettien koostumista ja muuntumista tämän 1800-luvun skandinaaviseen ympäristöön sijoittuvan matkakertomuksen (”travelogue”) rivien välistä (ts. kandidaatin tutkielman aihe poikkesi siis melkoisesti asiakirjahallinnan ympyröistä).

*****

Miksi mietin näitä nyt?
Syitä on kaksi:

A) Gradua työstäessäni olen alkanut pohtia, kuinka pitkälle olen oikeastaan päässyt puolessatoista vuodessa informaatiotutkimuksen opintojen saralla. Kyseessä on ollut melkoinen intensiivikurssi (eikä se toki ole vielä lähellekään ohitse). Gradun valmistuttua saan todellisen varmistuksen siitä, kuinka tehokkaasti olen onnistunut omaksumaan asiakirjahallinnan alan teoreettista puolta ja kuinka helposti entinen englantilaisen filologian opiskelija on onnistunut ”vaihtamaan uskontoaan”. Gradun työstövaiheessa herää tietysti mieleen kysymys myös siitä, onko kaikki oppiminen tapahtunut liian nopeasti. Onko oppiminen ollut ylipäätään tehokasta näin nopeassa tahdissa? Osaanko tarpeeksi, että saisin edes aikaan laadukasta gradua? Ja entä itse MoReq2010-kurssi: kuinka paljon enemmän minulla olisikaan annettavaa kurssille nyt, tänä päivänä – 116 INFIM-opintopisteen ja käytännön kirjaamo- ja arkistoharjoittelun jälkeen? Kuinka paljon enemmän olisin itse saanut irti kyseiseltä kurssilta, jos olisin tuolloin osannut näinkin ”paljon”? Olisin ainakin osannut tehdä paremman johdantoluvun käännöksen, jollen muuta.

B) Annoin MoReq2010-kurssin päätteeksi ohjaajallemme luvan käyttää valmista käännöstäni ”MoReq-porukan tulevassa työssä”. Se, millaiseen tarkoitukseen käännökseni on lopulta päätynyt (tai onko ylipäätään), on jäänyt minulle mysteeriksi. Toivon mukaan käännöksestä on ollut hyötyä seuraaville määrityksen idean työstäjille (joskin toivon, ettei käännöstäni ole hyödynnetty copyright-periaatteen sijaan copyleft-mentaliteetilla). Kuten aiemmin totesin, kurssimme päättymisen jälkeen en ole juurikaan ajatellut MoReq2010-määritystä – mutten toisaalta ole myöskään kuullut mitään uutta siihen liittyen. ”Mitä sitten tapahtui?” -kysymys onkin hiljalleen alkanut nostaa päätään. Missä menee MoReq2010 tällä hetkellä – erityisesti täällä Suomessa? Onko MoReq2010:n analyysia jatkettu enää täällä meillä (eikai asian pohtiminen sentään jäänyt pelkästään meidän opiskelijoiden 2011-vuoden kurssin työpanoksen varaan)? (MoReq-työryhmän viimeaikaiset päivitykset esim. kyseisen määrityksen käännöstilanteesta eivät suo uteliaalle paljoakaan lisäinformaatiota.) Onko MoReq2010 siis kuollut ja kuopattu kaikessa hiljaisuudessa?