Kotoisa kirjastoarkisto / arkistokirjasto

Viime tiistaina sain meneillään olevan kirjastoharjoitteluni puitteissa tutustua ”kirjastomaailman arkistoon”. Tilaisuus tähän tuli yllätyksenä, muunlaisten osastoesittelyiden yhteydessä, mutta olin itse henkilökohtaisesti enemmän kuin valmis pulahtamaan taas edes pieneksi hetkeksi jo jokseenkin tutuksi tulleeseen arkistomaailmaan. Kirjastoharjoitteluni pitää sisällään useampia, kaikille kirjaston eri osastoilla tällä hetkellä työskenteleville korkeakouluharjoittelijoille suunnattuja osastoesittelyjä, joista ensimmäinen (nimellä ”Tietopalveluosaston esittely”) on nyt takanapäin (ja seuraava edessä jo huomenna). Kaiken kaikkiaan, kaikesta harjoittelijoille suunnatusta ohjelman määrästä ja toteutuksesta päätellen on varsin selvää, etteivät kirjastoharjoittelijat todellakaan ole harvinaisuus näissä ympyröissä. Yksittäinen harjoittelija saa sen suhteen siis olla varsin levollisin mielin, sillä harjoittelun sisältö vaikuttaa varsin hyvin etukäteen suunnitellulta ja laaditulta.

Tiistaina pidetyn ensimmäisen osastoesittelyn puitteissa saimme siis yllättäen tilaisuuden tutustua pääkirjaston arkistoulottuvuuteen, josta ainakaan allekirjoittanut ei ollut ennen tätä päivää lainkaan tietoinen. Kirjasto- ja arkistopuolen opintojen kautta muovautunut mielikuva kirjastojen ja arkistojen perustavanlaatuisesta vastakkainasettelusta on pikemminkin ollut tähän mennessä vallalla oleva käsitykseni näiden kahden suhteesta toisiinsa: arkistoalan ajattelijat kun ovat käsittääkseni historian saatossa olleet jyrkästi arkistojen kirjastoon rinnastamista / liittämistä vastaan. Ja sama on ilmeisesti pätenyt myös toisinkin päin. (Enkä osaa kuvitella mielipiteiden jyrkästi muuttuneen tässä suhteessa, jo pelkästään oman ammattiylpeydenkin takia.) Joka tapauksessa, tällaiset mielleyhtymät ovat antaneet aihetta olettaa, etteivät kirjastot halua omaksua toimenkuvaansa minkäänlaisia arkistoulottuvuuksia, eivätkä arkistotkaan sen pahemmin mitään kirjastoihin viittaavia elementtejä. Päinvastoin, ero näiden instituutioiden välillä on haluttu pitää selvänä. Tästä syystä olin varsin (positiivisesti) yllättynyt, että harjoitteluorganisaatiossani todellisuudessa on kuin onkin oma arkisto – ja vieläpä melko asiallisestikin pidetty sellainen! (Allekirjoittaneen yllätykseksi kun kyseessä ei ollutkaan vain ahdas ja sekalainen varastohuone pullollaan epämääräistä tavaraa sikin sokin aseteltuna, niin kuin olisi pahimmillaan voinut olettaa ”arkistojen” suhteellisesta käsitteestä johtuen.)

Arkiston kaikinpuolisen hyvästä yleisilmeestä lienee kiittäminen kyseisen aineiston ”arkistonhoitajaa” (oikealta titteliltään kuitenkin informaatikkoa), jonka vastuulle kyseinen arkistokokonaisuus on aikoinaan epäsuorasti ujutettu (nyttemmin, hän vastaa arkistosta kertomansa mukaan varsin mielellään ja toivoisi ajoittain työtehtävissään saavansa enemmänkin toimeksiantoja tähän aihealueeseen liittyen). Jotteivät arkistot ja kirjastot vallan sekoittuisi keskenään epäloogisella tavalla, on tässä vaiheessa aiheellista todeta, että kyseessä on toki arkisto, joka on aineistoltaan vahvasti sidoksissa nimenomaan kirjastomaailmaan, enkä sen vuoksi (aineistokokonaisuuden nähneenä) enää edes osaisi kuvitella sen sijaitsevan missään muualla kuin kirjaston omassa kontekstissa. Kyseessä on siis käsikirjoitusarkisto , joka käsittää erilaisten (enemmän ja vähemmän kuuluisien) kirjailijoiden ja tutkijoiden monipuolista aineistoa (mm. tutkimusmateriaalia, luonnoksia, teosten käsikirjoituksia, henkilöihin ja heidän elämäänsä sekä kirjailijan/tutkijanuraansa liittyvää historiallista materiaalia, kirjeenvaihtoa ja jopa jonkin verran henkilökohtaisia esineitäkin). Arkistosta löytyy muun muassa kirjailija Annikki Kariniemen, kirjailija/taidemaalari Viljo Kojon, Tampereen yliopistomaailmassa vaikuttaneen Paavo Kolin ja runoilija/kirjallisuudentutkija Unto Kupiaisen (sekä hänen vaimonsa Kerttu Kupiaisen) aineistoja. Arkiston maineikkaimpana ja arvokkaimpana kokonaisuutena pidetään esittelijämme mukaan kirjailija F. E. Sillanpään laajaa aineistokokonaisuutta. (Kirjaston sivuilta on löydettävissä linkki yksityiskohtaiseen kohdehenkilöluetteloon arkistossa olevasta materiaalista.) Pääpiirteissään kaikki aineistot on ensinnäkin jaoteltu ja järjestetty henkilöittäin, joista kunkin aineisto järjestetty lisäksi vaihtelevassa määrin arkistokaavaan tukeutuen (arkistosta vastaavan informaatikon mukaan aineistojen järjestelyä on tehty tarpeen vaatiessa, siinä määrin kuin on ollut taitoa, aikaa ja muita resursseja). Yksityisarkistojen perusluonteesta johtuen eri henkilöiden aineistot ovat vaihdelleet suurestikin järjestyksen tasoltaan ja kunnoltaan.

Henkilökohtaisesti olisin jo silkasta uteliaisuudesta mieluusti jäänyt tarkemminkin tutustumaan arkiston aineistoihin. Arkistotiloihin oli selvästi kiinnitetty siinä määrin huomiota, että ne vaikuttivat hyvinkin arkistoksi sopivilta ja arkistolaitoksen yleisiä ohjeita noudattavilta. Materiaalit oli pääpiirteissään järjestelty asianmukaisia säilytysratkaisuja hyödyntäen ja aineistojen pitkäaikaista säilymistä silmällä pitäen. Tilaa aineistolle vaikutti olevan riittävästi. Pientä epäjärjestystä oli toki havaittavissa erityisesti muutamien ”Sekalaista aineistoa” -hyllyjen kohdalla, mutta muutoin arkisto vaikutti myös tiedonhaullisesta perspektiivistä tarkasteltuna varsin mallikkaalta. Pidin henkilökohtaisesti kyseistä arkistoa erittäin arvokkaana kokonaisuutena, ja koin sen varsin valitettavaksi tosiasiaksi, etten ollut aiemmin moisesta kirjaston aineistosta ollut tietoinen. Liekö kovin moni muukaan kirjaston asiakas? Kenties aineistojen näkyvyyteen voisi panostaa enemmänkin? Olisi sääli, että tällainen aineisto jäisi makaamaan arkiston hyllyille ja lopulta poistettaisiin/hävitettäisiin kirjaston kokoelmista kokonaan materiaalien käyttämättömyyden takia.

Onko tällainen uhka sitten todellinen? Arkistosta vastaavan informaatikon mukaan aineistosta on jo viime vuosien kuluessa poistettukin muutamia kokonaisuuksia: mm. Tampereen kaupunginkirjaston vuodesta 1952 luotsaaman Pirkanmaan kirjoituskilpailun kirjoitelmat. Kyseiset aineistot oltiin pitkällisen vatvonnan tuloksena päätetty toimittaa hävitettäväksi, kunnes Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) oli esittelijämme kertoman mukaan viime hetkellä tullut hätiin aineiston pelastamiseksi. Allekirjoittanutta olisi lisäksi erityisesti kiinnostanut tietää arkiston aineiston mahdollisesta karttumisesta nykypäivänä, mutta informaatikon käsityksen mukaan arkiston tulevaisuus vaikutti tämän suhteen varsin häilyväiseltä. Nykyajan tendenssi siirtyä yhä enenevässä määrin sähköisiin toimintaympäristöihin on hänen mukaansa yksi syistä, joiden vuoksi arkiston aineiston ei uskalleta liiemmin toivoa lisääntyvän lähivuosina. Lisäksi esittelijämme totesi kulloisenkin kirjastonjohtajan vaikuttavan omalla tavallaan arkiston statukseen kirjastossa: tämänhetkisten tendenssien valossa on ilmeisesti odotettavissa, ettei arkistoaineisto ole arvotukseltaan prioriteettilistan kärkisijoilla.

Onko kyseisen arkistokokonaisuuden kasvu siis tyrehtynyt lopullisesti, aineiston kukoistuskausi suurin piirtein ohitse, käyttäjäkunta entistä harvalukuisempaa ja lopun enteet häilymässä horisontissa? …Vaikea uskoa, ettei mikään taho olisi näistä aineistoista enää kiinnostunut vaikka kirjasto itse päättäisikin (lähi?)tulevaisuudessa luopua kyseisestä arkistosta.

Mainokset

Kirjastoharjoittelu ja graduseminaari aluillaan

Kirjastoharjoitteluni alkoi viime viikon torstaina. Graduseminaari viime torstaina. Torstait ovat siis viimeisen parin viikon aikana olleet ”toivoa (ja jännittyneisyyttä) täynnä”!

Arkisto- ja kirjaamomaailmasta oli mukava vaihteeksi siirtyä tutustumaan myös kirjastoalan ympyröihin (vaikka edellisessä harjoittelupaikassa olisi viihtynyt mieluusti pidempäänkin). Kirjastoalasta minulla ei ole aiempaa käytännön kokemusta vaan kaikki tieto on tähän mennessä omaksuttu yksinomaan teoreettisista oppikirjoista, joiden perusteella ei mielestäni saa kovinkaan totuudenmukaista kuvaa itse työnteosta. Teoriat ovat kyllä ominta maailmaa juuri minulle, ja viihtyisin varmasti teoreettisella puolella oikein tyytyväisenä. Uskon kuitenkin, että ilman käytännön kokemusta ei teoreettiseen puoleenkaan saa koskaan kunnon tuntumaa, mistä syystä odotinkin (ja odotan yhä edelleen) suurella mielenkiinnolla, millä tavoin ja missä määrin käytännön kirjastoharjoittelu tulee muuttamaan mielikuvaani koko alasta ja suhtautumistani alan teoreettiseen maailmaan.

Harjoitteluorganisaationi on suhteellisen pieni ja rauhallinen terveystieteisiin erikoistunut osastokirjasto. Kyseisen kirjaston kokoelmat ovat suurelta osin sähköisessä muodossa eikä painettua ainestoa ole sen paremmin kirjojen, hakuteosten, tutkielmien kuin lehtienkään osalta juuri nimeksikään. Sähköistä aineistoa on sen sijaan erittäinkin runsaasti, mikä tekee tästä nimenomaisesta osastokirjastosta erikoisen ”ATK- ja e-henkisen”. Jo muutamien työpäivien kuluessa olen ehtinyt useaan otteeseen kiinnittää huomiota informaatikkojen yllättävän suureen rooliin kyseisessä kirjastossa: henkilökunnasta lähes puolet on titteliltään informaatikkoja tai muita tiedonhakuun ja -hankintaan liittyviä asiantuntijoita. Kirjaston asiakkaista päätellen heille on myös käyttöä. Kaiken kaikkiaan sähköinen tietokanta- ja tiedonhakukulttuuriin perustuva kirjastomaailma tuntuu täällä näyttelevän erittäinkin keskeistä osaa, mikä on jo sinällään onnistunut yllättämään minut – ja yllättävän positiivisella tavalla, vaikka itse olen perinteisten painettujen kirjojen ja lehtien ystävä (päädyin kuitenkin jopa hankkimaan e-kirjan lukulaitteen harjoitteluni alettua!). Kirjastoharjoitteluita pohtiessani toivoin pääseväni nimenomaan jonkin alan erikoiskirjastoon, ja olinkin sen tähden tästä tarjoutuneesta tilaisuudesta erittäin iloinen – huolimatta siitä, etten sinällään tiedä terveys-, lääke- tai hoitotieteistä juuri mitään. Tähän mennessä en ainakaan ole joutunut katumaan.

Kirjastokollegojeni monipuoliseen työhön tutustumisen ohella (joka muuten on aikataulutettu ja suunniteltu yllättävänkin yksityiskohtaisesti koko harjoitteluajalle) olen saanut itsenäisesti tutustua niihin rutiininomaisempiin kirjastoalan työtehtäviin kuten aineistojen aakkostaminen ja hyllytys, asiakaspalvelu ja asiakaspalvelujärjestelmän käyttö (Voyager – uskomattoman kankea järjestelmä, mutta tästä lisää kenties myöhemmin!), asiakasrekisterin päivitys, poistokirjojen käsittely ja kirjastojen nettisivujen toimivuuden ja linkitysten tarkistaminen. Rutiininomaista työtä on ihan riittämiin myös tällä alalla, mutta toivon mukaan saan tulevina kuukausina mahdollisuuksia kokeilla myös haastavampia alan tehtäviä tai projekteja. Odotan mielenkiinnolla, millaisten tehtävien ääreen minut istutetaan – fyysisen aineiston vähyyden vuoksi voisin kuvitella työtehtävien painottuvan sähköiseen ympäristöön tai asiakaspalveluun. Ainoastaan ryhmäopetustilanteet ovat niitä, jotka eivät työtehtävinä suoranaisesti herätä mielenkiintoani. Nekin kuuluvat kuitenkin erottamasti kirjastoalaan, joten sen mukainen asennoituminen lienee välttämätöntä.

Kirjastomaailmaan tutustumisen lomassa täytyi vastapainoksi yrittää mietiskellä viime torstaihin mennessä myös mahdollisia graduaiheita (kuten pyrkimys on ollut koko viime kesän aikana). Olisin kiinnostunut kovinkin erilaisista aihealueista ja pikku kysymyksistä, mutta ennen graduseminaarin alkua koin aiheen rajaamisen kovin vaikeaksi. Viimeistään seminaarihuoneessa istuessani ja kuunnellessani sekä ohjaajan että muiden opiskelijoiden pohdintoja potentiaalisista aiheista minulle kävi selväksi, että olen mielessäni pohdiskellut ja pyöritellyt liian suppeita ja turhan yksityiskohtaisia aiheita tai mielenkiintoisia kysymyksiä, joista ei kuitenkaan olisi riittänyt taustamateriaalia tai ehkä kirjoitettavaakaan graduksi asti. Kenties useampiakin mielessäni pyörineitä kiinnostavia kysymyksiä olisi voinut integroida osaksi laajempaa aihetta, mutta varmasti suurin osa olisi joutanut roskakoriin gradumaailmassa. Tästä huolimatta ne ovat kaikki yhä kysymyksiä, joihin haluaisin vielä jossain vaiheessa mieluusti saada vastauksia tai joihin haluaisin perehtyä edes omasta mielenkiinnostani. Tässä vaiheessa kysymys kuitenkin kuuluu, onko yhdessäkään aiheessa oikeasti hyvän gradun ainesta. Paino on sanalla ’hyvän’, sillä tavoitteenani olisi ehdottomasti saada kasaan keskivertoa parempi gradu (syinä tähän ovat lähinnä allekirjoittaneessa asuva pieni perfektionismin poikanen sekä toisaalta myös mielenkiintoni jatko-opintoja kohtaan). Ilmeisesti olin graduryhmässämme ainoa, joka oli edes jollain tavalla harkinnut jatko-opintoja maisterin tutkinnon jälkeen – mikä oli jokseenkin surkuhupaisaa, sillä ryhmässämme tuntui olevan monia muitakin, jotka kenties osaamisensa, kokemuksensa ja tietojensa perusteella olisivat olleet minua huomattavasti potentiaalisempia opiskelijaehdokkaita jatko-opintoja ajatellen. Noh, tässä vaiheessa lienee kuitenkin viisaampi keskittyä vain seuraavaan lyhyen tähtäimen tavoitteeseen – eli graduun ja sitä myötä maisterin tutkintoon.

Graduohjaajamme tarjosi minulle seminaariluennon päätteeksi mielenkiintoista aihetta AMS:ien tehtäväluokitusten käytettävyyteen liittyen – ei hassumpi idea (harmi, etten itse keksinyt vastaavaa, mutta sitä varten kai graduohjaajan tuki on olemassa, jotta voi kysyä neuvoa ja ideoita – ja itsehän pyysin). Viikonlopun kuluessa tulen kyllä pyörittelemään näitä aiheita mielessäni useampaankin otteeseen (mm. viime yönä klo kahteen saakka), sillä ensi viikon seminaaria silmällä pitäen jokaisen tulisi laatia muutaman sivun pituinen kirjoitelma potentiaalisesta aiheestaan. Vaikka kyseessä onkin vain ”potentiaalinen” aihe, lienee kuitenkin selvää, ettei kovinkaan moni opiskelija tule enää radikaalisti vaihtamaan aihettaan tällaisen kirjoitelman jälkeen – toisin sanoen kirjoittamaton olettamus onkin se, että ensi torstaihin mennessä aihepiirin valinta on suurelta osin jo tehty (pientä hiomista lukuun ottamatta). …Valitsenko siis graduohjaajani suosituksen vai vieläkö jatkan tätä aiheiden vellomista (tähän ei kuulemma kannusteta liiallisessa määrin)?

Entä millaisia pienempiä ja vähän suurempia aiheita olin sitten ehtinyt pyöritellä mielessäni ennen ensimmäiseen graduseminaariluentoon osallistumista? Jos jonkinlaisia:

  • Sähköpostien arkistointikäytännöt ja -ohjeistus: nykyiset käytännö ja ajatusmaailmat; käyttäjien näkemykset; ohjeistuksen riittävyys; mitä AMS:eissa sanotaan tästä (vai sanotaanko pikemminkin mitään)?
  • Arkistolaitoksen ja arkistonmuodostajan välinen toiminta: käytännön tarkastustoiminta ja sen tulokset; AMS:ien tarkastus – millaiset prosessit ja mikä tarkistuksessa kestää niin kauan; millaisia kokemuksia AMS:ien muodostamisesta?
  • Asiakirjajulkisuusperiaatteen toteutuminen: julkisen tiedon (esim. AMS) tietoinen pimittäminen, suojelu ja vastahakoinen tietopalvelu organisaatioissa
  • Hybridijärjestelmät: sähkö- ja paperimaailmat rinnakkain; asiakirjojen arkistointi- ja jakelukäytännöt — kopion, kopion, kopiot?
  • Pysyvä sähköinen säilyttäminen Suomessa (+ ulkomailla): miten pysyvän sähköisen säilyttämisluvan saaneet organisaatiot (Tekes, Maanmittauslaitos, Kuluttajavirasto tai Rautatievirasto) onnistuvat tässä? Miten tehdään ulkomailla?
  • AMS on aina kesken – mutta kuinka kesken ja mistä syistä?
  • Arkistolaki ja sen kehitys (mitä vastaavaa on ulkomailla?)
  • Arkistokelpoisten materiaalien käytön toteutuminen organisaatioissa
  • Asiakirjavarkaudet Suomessa ja ulkomailla
  • Tietokantojen arvonmääritys

Monenlaiset asiat siis kiinnostaisivat. Ongelmana lienee kuitenkin se, että olen aiheissani tavoitellut kenties liiallista omaleimaisuutta tai uutuusarvoa (jota ei ohjaajamme mukaan kuitenkaan graduilta vielä odoteta – parhaimmat ideat tulisi kuulemma säästää väitöskirjaan). Itse en kuitenkaan haluaisi ajatella gradua minkäänlaisena monipuolisimman ja laadukkaimman kirjallisuuden yhteenvetona turvallisesta aiheesta. Uteliaana ja opinnoissa jonkin sorttista täydellisyyttä tavoittelevana opiskelijana haluaisin pikemminkin löytää uusia näkökulmia ja kehittää uusia ajatuksia sekä tutkia uusia asioita (toki realistisissa mittasuhteissa, sillä varsinaisen tutkijan statukseenhan olisi vielä pitkä matka). Ehkä täytyisi kuitenkin asettaa rimaa hiukan alemmaksi, sillä valitsemalla liian erikoisen aiheen aiheutan itselleni todennäköisesti vain hankaluuksia (mistä löytää lähdekirjallisuutta? millä tavalla tehdä tutkimusta? mitä jos en osaakaan analysoida tutkimustuloksia riittävän tehokkaasti? mitä jos kokonaisuudesta ei kuitenkaan tule edes kiinnostava? mitä jos tutkielmasta näkee, että olen yrittänyt liikaa? mitä jos kyllästyn koko touhuun?)

Kysyn siis toisen kerran: Valitsenko siis graduohjaajani suosituksen vai vieläkö jatkan tätä aiheiden vellomista (tähän ei kuulemma kannusteta liiallisessa määrin – nyt ymmärrän miksi)?

PS: Onko tehtäväluokituksista kirjoitettu juuri mitään?