Mielipide: Luentoaikatauluihin suunnitelmallisuutta

Opetushenkilökunnalla vaikeuksia ajankäytön suunnittelussa? Täällä INFIM:n puolella olen havainnut lukuvuoden aikana kaksi mielenkiintoista ilmiötä oppiaineen luentoihin liittyen (verrattuna ”entisen” tiedekuntani englantilaisen filologian luentoihin): a) INFIM:n luennot ovat pääsääntöisesti innovatiivisempia, aihepiireiltään hyvin rajattuja ja sanalla sanoen mielenkiintoisempia (tästä kiitos siis sekä oppinaineelle itselleen että ennen kaikkea mielenkiintoiselle luennoitsijakaartille) — MUTTA b) INFIM:n luennoitsijoiden ajankäytössä olisi sen sijaan (valitettavasti) rutkastikin parantamisen varaa. Luentoaiheet ovat tyypillisesti mielenkiintoisia, monipuolisia ja vierailevat luennoitsijat tuovat monella kurssilla huomattavasti lisäarvoa luentosarjojen kokonaiskuvaan. Valitettavaa kyllä, liiankin monet luennoitsijat (niin laitoksen omat kuin vierailevat tähdetkin) aloittavat luentonsa verkkaiseen tahtiin hahmottelemalla ensin tarkastelemansa aihealueen yleisiä näkökulmia ja toimintaperiaatteita. Eipä aikaakaan kun tähän yleispätevään esittelyjohdantoon on äkkiä tuhrautunut parhaimmillaan (yli) puolet varatusta luentoajasta. Tämän huomatessaan luennoitsijan kaulavaltimo alkaa yleensä tykyttää ripeämmin, kun on todettava (jälleen kerran), että ”jahas, meillähän onkin tässä vain enää ½ tuntia käytettävänä — yritetäänpä vähän pistää vauhtia”. Tämän jälkeen itse luentosarjan perusteellisin anti käydään läpi powerpoint-diat vilisten, hajanaisesti lauselmasta toiseen hyppelehtien ja irrelevanttien diojen yli poukkoillen – hädin tuskin muistetaan henkeä vetää välissä. Lopussa seisoo sitten se ”Kiitos! Oliko kenelläkään herännyt kysymyksiä?” Tässä vaiheessa typertynyt yleisö joko tuijottaa lasittunein katsein luennoitsijaa tai yrittää vielä kiireesti raapustaa luentomuistiinpanojen viimeisiä rippeitä paperiliuskan alakulmaan, enne kuin se viimeinenkin dia katoaa takaisin luennoitsijan muistitikun uumeniin.

Mikä tässä sitten on harmillista? Ei niinkään se, että luennoitsijan ajankäytön hallinta sinällään olisi se valitettavin pikkuseikka, vaan pikemminkin se, että aidosti mielenkiintoiset luentoaiheet joudutaan kiireessä käsittelemään sellaisella vauhdilla, että kuulijoilla on parhaimmillaan kärjistetysti n. 2 sekuntia aikaa muodostaa luennoitsijan toteamuksista koherentti lauselma, ja kirjata se ylös muistiinpanoihinsa. Sen sijaan, että luennolla olisi alusta alkaen pureuduttu suoraan asian ytimeen, tuhlataan alussa tyypillisesti kallisarvoista aikaa maalailemalla taivaan rantaa yleispätevillä linjanvedoilla, terminologiaan liittyvillä problematisoinneilla tai poikkitieteellisillä kannanotoilla. Ei sillä, etteivätkö esimerkiksi terminologiset erot olisi aiheellista ottaa esille, mutta vastaavia asioita pohditaan tyypillisesti jokaisen luennoitsijan luentosarjan johdanto-osioissa. Ajankäytön suunnittelemattomuudesta johtuen luentojen tosiasiallinen anti jää liian usein vain pintaraapaisun tasolle, kun loppua kohden joudutaan kiirehtimään kuin Idän pikajunan kyydissä. Ymmärrettävistä syistä luennoitsijat ovat tyypillisesti kaikenlaisten resurssipaineiden alla, sillä ylempien tahojen vaatimuksesta opetussuunnitelmien sisältöjä karsitaan, luentojen tuntimääriä supistetaan ja osallistujamääriä kasvatetaan. Silti olisi kyettävä tarjoamaan jopa laadukkaampaa ja entistä kattavampaa opetusta koko satapäiselle yleisölle. Nämä seikat eivät silti kuitenkaan tuo oikeutusta sille, että yksi toisensa jälkeen luennoitsijat katsahtavat luentosarjansa loppupuolella salin toisella laidalla naksuttavaa aikarautaa ja möläyttävät tuhranneensa ”vähän enemmän aikaa tähän kuin oli tarkoitus”. Resurssipaineiden alla ajankäytön suunnittelun olisi kaikkien luennoitsijoiden otettava vakavasti. Toisinaan minuutteja kuluu ylenpalttisesti kenties ihan siitä viattomasta syystä, että aihe itsessään innoittaa luennoitsijaa itseäänkin siinä määrin, että siitä riittäisi asiaa vaikka toisenkin luentosarjan verran. Yleensä myös yleisö olisi todella aidosti kiinnostunut kuulemaan enemmän juuri näistä luennoitsijaa innoittavista näkökulmista, mutta vastuullinen luennoitsija kunnioittaa tällaisissa tilanteissa myös toisenlaisten kuulijoidensa aikatauluja : usein mielenkiintoiseltakin luennolta on jo ripeästi riennettävä edellisen luennoitsijan kollegan aloittelemalle seuraavalle luennolle naapurirakennukseen. Näin ollen ajankäytön hallintaa vaaditaan niin kuulijalta kuin puhujaltakin. Ajankäytön suunnitelmallisuus on toisen osapuolen roolin ja työn kunnioitusta – lisää tätä kiitos.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s