Huono historioitsija, hyvä arkistonhoitaja?

Allekirjoittaneella on aina ollut suhteellisen suuria vaikeuksia innostua historiallisten faktojen opettelusta. Arkistonhoitoon liittyvien tulevaisuuden urahaaveiden kannalta huono historian tuntemus voinee osoittautua jopa ratkaisevaksi kynnyskysymykseksi. Nyt jos koskaan sitä toivoisi yleissivistävinä kouluvuosinaan jaksaneensa osoittaa suurempaa kiinnostusta niin ensimmäisen maailmansodan kuohuntoihin, puna-armeijan liikehdintöihin kuin kylmän sodankin vaiheisiin. Lienee kuitenkin pakko todeta, että valtaosa menneiden vuosien historian tuntien monipuolisesta annista on auttamattomasti valunut hukkaan. Mikä koomisinta, historian kursseilta kerätyt arvosanat ovat itselläni silti aina olleet keskitason paremmalla puolella.

Miksei historia siis kuitenkaan kiinnosta?

Entisenä (?) humanistina, minulla on teoria: Itse henkilökohtaisesti olen kokenut historian opiskelun lähtökohtaisesti erittäin mielenkiinnottomaksi menneen maailman faktojen ja vuosilukujen muistiin takomiseksi. Tämän lisäksi vielä matemaattisia aineita vieraana maaperänä pitävä oppija ei senkään vertaa jaksa innostua vuosilukuluetteloiden loputtomasta virrasta. Kasvottomien sotajoukkojen liikkeet aikavälillä X paikasta A kohti määränpäätä B herättivät yleensä vain minimaalista mielenkiintoa, jos sitäkään. Maailman historiaan tutustuminen olisi kenties teoriassa ollut mielenkiintoinen prosessi, mutta opetuksen monotoniset metodit ja faktojen ”hajuttomuus, värittömyys ja mauttomuus” olivat omiaan pikaisesti laimentamaan heiveröisimmätkin kiinnostuksen tuntemukset ja hautaamaan ne lopullisesti.

(Akateemisesti epäkorrektilla tavalla) siteeraan Wikipediaa toteamalla, että ”[h]umanismi on … aatteellisena käsitteenä ihmisyyteen perustuva elämänkatsomus”, ja vasta myöhemmällä iällä olen tajunnut kyseisen analyysin merkityksen oman oppimiseni kannalta. Lukiovuosien Suomen historian kurssilta muistiin painuneiden faktojen määrät rajoittuvat karkeasti sanottuna Suomen itsenäisyyspäivämäärään ja jostain käsittämättömästä syystä ”Pähkinäsaaren rauhan rajaan” vuodelta 1323. Näillä tiedonjyväsillä ei arkistoissa varmasti pitkälle selvitä.

Luontaista humanistia olisivat kiinnostaneet huomattavasti enemmän esimerkiksi juuri Suomen historiaan liittyvät konkreettiset ihmiskohtalot, Mannerheimin todellinen persoona tai vaikkapa puna-armeijan sotilaan henkilökohtaiset sotakokemukset. Millainen olisi ollut vaihtoehtoisesti esimerkiksi Hitlerin tai Stalinin todellinen elämäntarina? Ja yleisemmällä tasolla: kenties Suomen valtionkin vaiheita olisi voitu tarkastella erilaisten johtohahmojen persoonallisuuksien ja elämänvaiheiden kautta? Mahdollisesti tällaisista näkökulmista kerrottuna historiallisten faktojen neutraalius ja objektiivisuus olisi kärsinyt – mutta olisiko palan neutraaliutta sittenkin uskaltanut uhrata kaltaisteni humanistien tehokkaamman oppimisen takaamiseksi? Voitaisiinko historiaakin siis tulevaisuudessa opettaa oppijalle optimaalisemmin profiloidulla tavalla – vai onko tällainen vain utopiaa?

ArchivesBlogsissa lainataan ”The Consecrated Eminence” -blogissa 16. huhtikuuta julkaistua ”Attention, Aerophilatelists” -kirjoitusta, jossa avataan ensimmäisen lentopostin historiaa varsin mielenkiintoisella ja havainnollisella tavalla. Lentopostin historiaan voi perinteisemmällä faktapohjaisella tavalla tutustua pikaisesti myös esimerkiksi juuri Wikipedia-artikkelin kautta. Merkittävää on mielestäni kuitenkin vain se, että Wikipedia-artikkeliin en todennäköisesti välittäisi tutustua pelkästä mielenkiinnosta. Sen sijaan ”Attention Aerophilatelists” -kirjoitus kiinnitti oitis jopa humanistinkin mielenkiinnon. Blogitekstissä ei tyydytä toteamaan, että ”ensimmäinen lentoposti toimitettiin kuumailmapallolla vuonna 1784”, vaan lukijalle avataan lentopostin mielenkiintosta sisältöä (kuvien kera, no less!), lähettäjän ja vastaanottajan henkilöllisyyksiä sekä arkistoidun lentopostikirjelmän mielenkiintoista käsiäalaa, hämärän peittoon jääneitä kirjelmän lauseita ynnä muita detaljeja, jotka saavat lukijan todella aidosti kiinnostumaan ja janoamaan lisäinformaatiota kyseisestä aiheesta. Tällaisesta historiastahan voisi jopa vakavasti innostua!

Voiko huonosta historioitsijasta kuitenkaan koskaan tulla hyvää arkistonhoitajaa? Tämä on ainakin omalla kohdallani vielä iso kysymysmerkki (johon en välttämättä edes halua kuulla vastausta…en vielä). Todennäköisesti ratkaisevassa asemassa on tällä haavaa vain allekirjoittaneen oma harrastuneisuus ja motivoituneisuuden taso itseopiskelua kohtaan, sillä kouluvuosien historiallisesta muistiaineksesta ei mainittavia määriä enää jäljellä ole. Nähtäväksi siis jäänee, kuinka pitkälle humanismiin kallellaan oleva arkistoalan aloittelija tulevaisuudessa pääsee. Toivon mukaan arkistoissa kaivattaisiin myös meidän ”oudompien lintujen tai mustempien lampaiden” tuomaa osaamista.

Mainokset

One thought on “Huono historioitsija, hyvä arkistonhoitaja?

  1. 1 Program you’r planting of crops to coincide whenever you can log onto your farm to reap them. faefaagcckkc

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s